Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Yhdenvertaisen voimistelun puolesta!
29.06.2022

Yhdenvertaisen voimistelun puolesta!

pride.

Jokaisella yksilöllä on oikeus voimistella, tanssia, harrastaa liikuntaa ja urheilla turvallisessa ympäristössä. Voimistelu kuuluu kaikille ja Voimisteluliiton tavoite onkin, että kaikenikäiset uskaltavat olla yhdenvertaisesti mukana voimistelun monipuolisessa maailmassa rohkeasti omana itsenään.

Tutkimukset osoittavat, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kokevat urheilussa muita enemmän epäasiallista käytöstä, kuten vitsailua, kiusaamista, syrjintää ja häirintää. Yli puolet 10–29-vuotiaista seksuaalivähemmistöön kuuluvista lapsista ja nuorista on kokenut joskus tai usein kiusaamista, syrjintää tai epäasiallista kohtelua liikunnassa ja urheilussa (Hakanen, Myllyniemi & Salasuo 2019, 49).

Edellä mainittu kertookin sen, että työsarkaa myös urheilun maailmassa riittää. Voimistelu on tehnyt jo useita vuosia töitä vastuullisen ja yhdenvertaisen voimistelun sekä niin fyysisesti kuin psyykkisesti turvallisen toimintaympäristön puolesta.  

”Syrjintään puuttuminen ei kuitenkaan saa olla yksittäisten voimistelijoiden, ohjaajien, valmentajien tai liikunnan harrastajien vastuulla. Tämän vuoksi urheilu- ja liikuntakulttuuria tuleekin uudistaa tietoisesti konkreettisten tekojen kautta”, toteaa lasten ja nuorten voimistelun kehittäjä Satu Åkerlund. ”Jotta yhdenvertainen ja vastuullinen voimistelu mahdollistuu, on sanoma nostettava esille mm. ohjaaja- ja valmentajakoulutuksissa, voimisteluseuroissa sekä työyhteisöissä urheilun ja liikunnan piirissä.”

Suomen suurin ihmisoikeustapahtuma järjestetään 27.6-3.7.2022 ja vuoden 2022 teema on Kohtaamisia. Voimisteluliitto on mukana 2.7. järjestettävässä Pride-kulkueessa sekä puistopiknikillä. Priden teema kohtaamisia näkyy erityisesti puistopiknikin perhealueella, jossa on mahdollista hypätä rope skippingin maailmaan. Rope skipping kokeilupiste on osa Laurea-ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelija Kimmo Hietasen opinnäytetyöprosessia, jossa kokeillaan voisiko laji innostaa muun muassa sateenkaariperheitä liikkumaan yhdessä. Keskeistä projektissa on liikunnan ilo, innostaminen sekä leikin kautta tutustuminen hyppynaruun. Perheliikunta on kasvava trendi ja voimistelu näkee perheliikunnan käsitteen entistä laajempana. Esimerkiksi Helsinki Priden Rope skipping -kokeilupisteellä kaiken ikäiset ovat tervetulleita liikkumaan yhdessä itselle tärkeiden henkilöiden kanssa. 

Yhdessä vastuullisen ja yhdenvertaisen voimistelun puolesta!

Haku