Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Voimistelun Taustavoima-palkinto Erkki Vuorelle
12.01.2023

Voimistelun Taustavoima-palkinto Erkki Vuorelle

Emeritusprofessori, Suomen Voimisteluliiton kunniapuheenjohtaja Erkki Vuori on valittu voimistelun vuoden taustavaikuttajaksi. Hänet palkittiin Urheilugaalassa 12.1.2023.

Emeritusprofessori, Suomen Voimisteluliiton kunniapuheenjohtaja Erkki Vuori on toiminut voimistelun luottamustehtävissä yli kolmen vuosikymmenen ajan. Innostus voimistelun järjestötoimintaan sai alkunsa omien lasten voimisteluharrastuksesta. Tätä seurasi SVL:n puheenjohtajuus vuosina 1995–2004. Erkki Vuoren rooli silloisten Voimisteluliittojen yhdistymisessä vuonna 2004 oli merkittävä. Luottamustehtävät saivatkin jatkoa uuden liiton, Suomen Voimisteluliitto ry:n varapuheenjohtajana vuosina 2005–2016 sekä mm. Suomen Olympiakomitean valtuuskunnassa ja Kansainvälisen Voimisteluliiton FIG:n lääketieteellisen komitean jäsenenä. Erkki Vuoren tietämys, sitoutuneisuus, kansainvälisyys, muita arvostava humaani ja diplomaattinen toimintatapa ja persoonallisuus ovat olleet merkittävässä roolissa voimistelun kehittämisessä kautta vuosikymmenten.

Taustavoima-palkintoluokka on uudistettu. Kaikilla urheilun lajiliitolla/järjestöllä on ollut mahdollisuus oman valintaprosessinsa kautta nimetä Urheilugaalassa palkittavaksi Taustavoima. Näiden tärkeiden ja mittaamattoman arvokkaiden ihmisten työpanos ja rooli ovat vaikuttaneet lajin kehittymiseen tai he ovat olleet ratkaisevassa roolissa lajin menestymisen takana tai heidän pyyteetön pitkäjänteinen työnsä on ollut merkittävää muulla tavoin lajin ja sen urheilijoiden menestyksen ja elinvoimaisuuden varmistamiseksi.

Haku