
Linjauksella pyritään kehittämään voimistelusta entistä turvallisempi ja inklusiivisempi ympäristö. Linjaus on osa voimistelun päivitettyä vastuullisuusohjelmaa.
Voimistelun vastuullisuuden tavoitteet ja toimenpiteet on nyt koostettu yhdeksi paketiksi erillisten ohjelmien sijaan. Yhteisinä tavoitteina on muun muassa pitää harrastamisen kustannukset maltillisina ja tehdä voimistelusta avointa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille. Yhtenä konkreettisena toimenpiteenä Voimisteluliitto toteuttaa syksyllä 2025 valmennuskulttuuritutkimuksen. Edellinen tutkimus tehtiin vuonna 2022.
Vastuullisuusohjelmassa arvioidaan seuraavat toimenpiteet keskeisimmiksi onnistumisiksi kaudella 2022–2024:
- Syksyllä 2023 hyväksytty Lasten voimistelun linjaus vaikuttaa kaikkiin vastuullisuuden osa-alueisiin: ympäristöön, yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon, turvalliseen toimintaympäristöön, hyvään hallintoon ja reiluun kilpailuun. Linjaus on edelläkävijä urheilussa.
- Soveltavan voimistelun toiminta on kasvanut ja toiminta on vakiintunut.
- Ohjaajien, valmentajien, tuomareiden, seuratoimijoiden, henkilöstön ja luottamushenkilöiden osaaminen vastuullisuusasioista on kasvanut.
- Voimisteluliitto sai pistettä vajaa täydet pisteet SUEKin ja OKM:n arvioinnissa, joka koski antidopingohjelmaa ja kilpailumanipulaation torjuntaohjelmaa.
Uutena linjaus sukupuolivähemmistöjen osallistumisesta voimisteluun
Uutena asiana ohjelmassa linjataan sukupuolivähemmistöjen osallistumisesta voimisteluun. Linjauksen tavoitteena on, että sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kokisivat voimistelun houkuttelevana ja avoimena harrastuksena sekä kilpaurheiluna. Linjausta tehdessä on konsultoitu SETA- ja Trasek-ihmisoikeusjärjestöjä.
Linjauksessa on muun muassa käytännön vinkkejä seuroille, miten ne ottavat sukupuolivähemmistöt huomioon toiminnassaan. Lisäksi linjaus ohjeistaa sukupuolivähemmistöjen osallistumisesta kilpatoimintaan.
Koska Suomessa ei toistaiseksi ole tarkempia kansallisen tason ohjeistuksia tai suosituksia sukupuolivähemmistöjen osallistumisesta ja sukupuoli-identiteetin prosessoinnista urheilun kilpatoiminnassa, mallia haettiin Ruotsin ja Iso-Britannian voimisteluliittojen ohjeistuksista transvoimistelijoiden osallistumisesta voimistelutoimintaan ja -kilpailuihin sekä kansainvälisen yleisurheiluliiton säännöksistä transurheilijoille. Linjaukseen haettiin mallia Suomen Tennisliiton vastaavanlaisesta linjauksesta.
Voimisteluliiton vastuullisuusohjelma päivitettiin viime syksyn aikana. Vastuullisuusohjelma on strategian tavoin rullaava.
Lisätietoja
Linjaus sukupuolivähemmistöjen osallistumisesta voimisteluun