
Valtakunnallinen tanssin leiri on tarkoitettu kaikille vähintään 10-vuotta täyttäneille lapsille, nuorille ja aikuisille.
Ajankohta ja paikka
Leiri pidetään 9.-10.11.2024 Kuortaneen urheiluopistolla.
Ilmoittautuminen
Leirille on saatu lisäpaikkoja ja ilmoittautumista on jatkettu to 10.10. saakka.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tämän linkin kautta.
Valmentajafoorumiin voit ilmoittautua tämän linkin kautta.
Tanssin leirin kouluttajat
Claudia Ketonen
Ketonen aloitti kilpatanssin 5-vuotiaana vanhempiensa tanssikoulussa, Tanssin Maailma Ketosessa. Kilpauransa sekä hän on voittanut 11 Suomen mestaruutta sijoittunut kolmanneksi 10-tanssien Eurooppa Cupissa. Claudia on myös tuttu TV:stä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman opettajana, Tanssien Tähtiin Show -kiertueelta 2023 sekä viime vuotisen Suomen kesäteatterin Tango D’Amore musikaalin tanssija-koreografina.
Ulpu Puhakka
Puhakka aloitti tanssimisen siskojen jalanjälkiä seuraten 3 vuotiaana. Harrastuksesta kasvoi vahingossa ammatti, kun Ulpu valmistui Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen ammatillisesta koulutuksesta 2007. Samana vuonna on perustettu Ulpu Dance Company Oy tuottamaan iloa ja taiteellisia tanssipalveluja yrityksille, yhteisöille ja yksityisille henkilöille.
Ulpu on saanut kokea tanssin kentällä erilaisia puolia niin tanssijana, koreografina kuin tanssinopettajanakin. Tanssi on saanut Ulpun arvostamaan myös kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja perustamaan oman valmennustudion Ruoholahteen – Ulpustudion, josta saa aina henkilökohtaista palvelua ajatuksella ja sydämellä.
Toni Keski-Liikala
Tutustu Toni Keski-Liikalaan tämän linkin kautta aukeavasta uutisesta.