Suomen naisten suoritukset eivät harmillisesti riittäneet maailmanmestaruuskilpailuista olympiapaikkaan. Belgian maailmanmestaruuskilpailuissa on jaossa suurin osa paikoista ensivuoden Pariisin olympialaisiin. Telinevoimistelijoille on jaossa yhteensä 192 olympiapaikkaa, joista 128 jaetaan nyt MM-kilpailuissa. Naisille ja miehille on molemmille jaossa yhtä monta paikkaa eli 96, suuri osa paikoista täyttyy joukkuetulosten perusteella.
Telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailuissa Suomen naiset aloittivat vahvasti, mutta viimeisellä telineellä, eritasonojapuilla, oli haasteita. Suomalaisista parhaimpaan ottelutulokseen taituroi Kaia Tanskanen (Jyväskylän Voimistelijat) ehjällä neliottelulla, Tanskasen pisteet 49,732 ja sijoitus 57:s.
Neliottelijoiden olympiapaikkoja jaetaan vain yksi maata kohti. Karsintojen jälkeen ottelijat laitetaan pistejärjestykseen. Listalta otetaan pois niiden maiden urheilijat, joilla on jo joukkuekategoriassa saatu paikka. Näiden jälkeen naisista 14 seuraavaksi parasta ottelijaa saa paikan Pariisiin. Olympiapaikka jäi Tanskasella tällä kertaa täpärästi saavuttamatta, vain noin 0,3 pisteen päähän.
”Olen kokonaisuudessaan tyytyväinen suorituksiini. Joukkueellamme oli hyvä energia ja kisafiilis oli loistava. Puomilla tuli horjumisia, mutta sen ollessa ensimmäinen teline olen tyytyväinen pysyvään sarjaan. Onnellinen ehjästä ottelusta, mutta olympiapaikan jääminen hilkulle harmittaa. Nyt kuitenkin katse eteenpäin, työ jatkuu”, summasi Tanskanen
Maailmanmestaruuskilpailuiden finaaleissa voimistelee karsinnan 24 parasta ottelijaa sekä kahdeksan parasta joka telineellä. Suomalaiset eivät yltäneet näille sijoituksille kovatasoisessa kilpailussa.
Nuoressa joukkueessa potentiaalia
Suomen joukkue aloitti kilpailunsa haastavalta ja herkältä puomilta. Suoritukset lähtivät vahvasti käyntiin, kun kolme ensimmäistä sarjaa olivat pysyviä. Permannolla niin ikään kolme vahvaa sarjaa ja hypyssä esitettiin lennokkaita suorituksia. Nojapuilla oli haasteita, kun tippumisia tuli useampia. Kokonaisuudessaan joukkuetulokseen ei kuitenkaan montaa suurta virhettä laskettu. Joukkuekilpailun tulos 145,296 ja sijoitus 22:s.
Joukkueen konkari Ada Hautala (Oulun Pyrintö) kilpaili kolmella ensimmäisellä telineellä vahvasti, mutta nojapuusarjaan tuli useampi iso virhe. Hautalan yhteispisteet tänään 45,232.
”Ensimmäiset telineet menivät hyvin ja pystyin nauttimaan kilpailemisesta. Nojapuilla on ollut haasteita harjoituksissakin ja se näkyi tänään myös kisassa. Joukkueen kanssa oli ihanaa kilpailla, meillä oli hyvä ja kannustava fiilis läpi kisan”, iloitsi joukkueen kapteeni Ada Hautala tiimin tekemisestä.
Joukkueen ensikertalaiset naisten maailmanmestaruuskilpailuissa edustivat tyylillä. Adeliina Siikala (HIFK Gymnastics) aloitti Suomen joukkueen kilpailun puomilta ehjällä sarjalla ja Malla Montell (Oulun Pyrintö) päätti suomalaisten kilpailun nojapuusarjallaan. Olivia Vättö (Espoon Telinetaiturit) esitti neliottelussaan vahvaa tekemistä erityisesti permannolla ja hypyssä. Vätön neliottelutulos 46,198
”Jännitys oli kova, kun kisasin vain viimeisellä telineellä ja olin silläkin viimeinen tekijä. Olen tyytyväinen, että sain taisteltua onnistuneen sarjan, vaikka (sarjan) siisteydessä olikin vielä parannettavaa. Onnellinen olo, että sain olla osana joukkuetta ja pääsin kokemaan tämän kaiken tällä porukalla”, kertoi Montell.
Seuraavat olympiapaikat ovat jaossa telinefinaaleissa, jossa ei tällä kertaa suomalaisia nähdä. Lisäksi keväällä 2024 jaetaan viimeiset kisaliput Pariisiin maanosien mestaruuskilpailuissa ja maailmancup-sarjan perusteella. Suomalaisten kilpailukausi jatkuu kohti joukkueiden suomenmestaruuskilpailuja.
Lisätietoja
Hanna Järvinen
joukkueenjohtaja
044 308 0376