Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Telinevoimistelun kovatasoiseen maailmancupiin Cottbusiin kaksi suomalaisvoimistelijaa
18.02.2022

Telinevoimistelun kovatasoiseen maailmancupiin Cottbusiin kaksi suomalaisvoimistelijaa

Maailmancupin kilpailuista tulossa jännittävät ja kovatasoiset – paikalla monet maailman huiput.

Telinevoimistelun maailmancupkilpailut käynnistyvät Saksan Cottbusissa 24.27.2.2022. Suomesta kilpailuun matkaavat Pavel Titov ja Akseli Karsikas. Pavel Titov (Jyväskylän Voimistelijat) kilpailee hevosella ja Akseli Karsikas (Oulun Pyrintö) kaikilla telineillä.

”Kilpailusta on tulossa mielenkiintoinen monestakin syystä. Miesten telinevoimistelun sääntöihin on tullut muutoksia, mikä vaikuttaa siihen, millaisia sarjoja tehdään. On jännä nähdä, miten suomalaisvoimistelijat pärjäävät uusien ja päivitettyjen sarjojen kanssa”, kertoo nuorten olympiavalmentaja Antti Palkola.

Kilpailuissa ovat paikalla monet maailman huiput, koska maailmancupin kautta pääsee myös MM-kisoihin.

”Tulossa on kovat kisat. Mukana on muun muassa permannon olympiavoittaja Israelin Artem Dolgopyat sekä hevosen hallitseva maailmanmestari USA:n Stephen Nedoroscik.”

Finaalipaikka tavoitteena

Pavel Titov on Suomen kärkeä hevosella. Akseli Karsikas kuuluu miesten B-maajoukkueeseen ja on vuoden 2020 nuorten EM-kilpailujen hypyn finalisti.

Molemmat urheilijat tavoittelevat ehjää suoritusta. Tavoite on päästä finaaleihin.

”Hyvillä mielin lähden Saksaan. Sarjat olen saanut sopimaan uusiin sääntöihin oikein hyvin, toki minulla ei paljon tarvinnut edes muuttaa niitä”, sanoo Akseli Karsikas.

”Ihan positiivisella mielellä ja uudella sarjalla. Mielenkiintoista nähdä miten muut voimistelijat ovat muuttaneet omia sarjojaan, ja mikä on tämänhetkinen maailman taso”, sanoo Pavel Titov.

 

Aikataulu

Tiistai 22.2.

Matkustaminen kisapaikalle

Torstai 24.2.

17:30 – 20:30 karsinnat: Akseli Karsikas (permanto, hevonen, renkaat), Pavel Titov (hevonen)

Perjantai 25.2.

17:30 – 20:30 karsinnat: Akseli Karsikas (hyppy, nojapuut, rekki)

Lauantai 26.2.

15:00 – 18:00 Finaalit

Sunnuntai 27.2.

15:00 – 18:00 Finaalit

 

Vuoden 2022 telinevoimistelun kilpailukalenteri suurimpien kilpailujen osalta (muutokset mahdollisia)

17.3.–20.3.2022 Maailmancup, Kairo

31.3.–3.4.2022 Maailmancup, Baku.

Suomen naiset aloittavat kilpailukautensa.

8.–9.6.2022 Telinevoimistelun SM-kilpailut, Tampere

Naiset ja miehistä nuoret.

11.–21.8.2022 Telinevoimistelun EM-kilpailut, Saksa

Emil Soravuo aloittaa kilpailukautensa.

1.–2.10.2022 Telinevoimistelun SM-kilpailut, Tampere

Miehet.

29.10.–6.11.2022 Telinevoimistelun MM-kilpailut, Englanti

 

 

Lisätietoja

Nuorten olympiavalmentaja Antti Palkola

puh. 040 582 4222

antti.palkola@voimistelu.fi

 

Haku