Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Telinevoimistelun EM-kilpailut München 2022: Torstaina kilpaillaan miesten telinevoimistelussa
17.08.2022

Telinevoimistelun EM-kilpailut München 2022: Torstaina kilpaillaan miesten telinevoimistelussa

Telinevoimistelun EM-kilpailut jatkuvat huomenna torstaina 18. elokuuta osana monilajista Münchenin EM-viikkoa. Tänä vuonna EM-kilpailuissa nähdään miesten lisäksi myös nuorten sarjan voimistelijoita.

Suomen miehet voimistelevat karsintakilpailussa, tavoitteena päästä 13 parhaan joukkueen joukkoon ja näin lunastaa paikka Liverpoolin MM-kilpailuihin. Kilpailuissa ei käydä erillistä ottelufinaalia, vaan tulos saadaan torstain karsintakilpailujen perusteella ja tästä 8 parasta voimistelijaa kilpailee sunnuntain telinefinaaleissa, sekä 8 parasta joukkuetta lauantain joukkuefinaalissa.

Suomen miesten joukkue EM-kilpailuihin:

  • Emil Soravuo, Espoon Telinetaiturit
  • Oskar Kirmes, Espoon Telinetaiturit
  • Robert Kirmes, Espoon Telinetaiturit
  • Elias Koski, Voimisteluseura Helsinki
  • Tarmo Kanerva, Tampereen Sisu

Kilpailuihin miesten valmentajiksi lähtevät miesten maajoukkueen päävalmentaja Timo Holopainen sekä miesten maajoukkuevalmentaja Mati Kirmes.

Nuorten kilpailuun lähtee niin ikään täysi joukkue Suomesta:

  • Joona Reiman, Tampereen Sisu
  • Aaro Harju, Tampereen Sisu
  • Marcus Pietarinen, HIFK Gymnastics
  • Aleksi Vesala, Jyväskylän Voimistelijat
  • Iiro Karppinen, Oulun Pyrintö

Nuorten joukkueen valmentajiksi lähtevät nuorten maajoukkueen vastuuvalmentaja Matti Parojärvi, nuorten olympiavalmentaja Riku Koivunen sekä maajoukkuevalmentaja Sergey Kandlin.

Alla päiväkohtaiset kilpailut Suomen aikaan:

To 18.8. Miesten karsintakilpailu + ottelufinaali klo 14:30 –17:00 
Pe 19.8. Nuorten karsintakilpailu + joukkue- ja ottelufinaali klo 17:30 – 20:00 
La 20.8. Miesten joukkuefinaali
Su 21.8. Miesten ja nuorten telinefinaalit

”Miesten valmistautuminen on sujunut suunnitelmien mukaan. Eilen voimistelijat ottivat tuntumaa kisatelineisiin podium-harjoituksissa Olympiahallessa. Huomenna tavoitteena on tehdä ehjät sarjat ja ykköstavoite on päästä joukkueena 13. joukkoon. Viimeksi samanlainen joukkuekilpailu EM-kisoissa on ollut vuonna 2018 ja silloin oli eri säännöt. Mielenkiintoista nähdä, että minkälaisia pisteitä muut maat tekevät. EM-kilpailu toimii lähtölaukauksena tämän olympiadin arvokisoille ja polulle kohti Pariisia. Näiden kisojen jälkeen on helpompi hahmottaa kansainvälistä tasoa mentäessä kohti seuraavia kilpailuja”, summaa Voimisteluliiton lajipäällikkö Kasper Holopainen.

Kilpailuja voi seurata Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-62967455

Lisätietoja: https://www.munich2022.com/en

Joukkueenjohtaja: Kasper Holopainen, kasper.holopainen@voimistelu.fi

 

Haku