Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Tamperelainen Elixiria Sport valmiina Gymnaestradaan
05.04.2022

Tamperelainen Elixiria Sport valmiina Gymnaestradaan

Elixiria Sport -seuran voimistelijoita yhteiskuvassa.

Elixiria Sport on vuonna 2019 perustettu tamperelainen voimisteluseura, jonka jäsenistä peräti puolet osallistuu kesän suurtapahtumaan – monet ensimmäistä kertaa. 

Salin täyttää lämminhenkinen puheensorina ja iloiset tervehdykset, kun voimistelijat valmistautuvat Gymnaestradan Millaisen tarinan kirjoittaisit elämällesi -kenttäohjelman harjoituksiin. Pian nuoret voimistelijat liikkuvatkin hallitusti samaan tahtiin musiikin soidessa taustalla. Valmentajat liikkuvat nuorten keskellä ja neuvovat paikkojen ottamisessa. Vaikka voimistelijoita on paikalla lähes 50, jokainen nuori keskittyy tekemiseen ja valmentajien ohjeistukseen. Tunnelma on keskittynyt, mutta myös innostunut. Olemme tamperelaisen Elixiria-seuran virallisessa harjoitustilassa, Elixiria Centerillä.

Suomen suurin ja näyttävin liikunnallinen kaupunkitapahtuma kokoaa harrastajat ja huiput näyttämään muuvinsa – esiintymään, kisaamaan ja kokemaan uutta.

Tamperelainen Elixiria Sport valmistautuu tulevaan voimistelun suurtapahtumaan eli kesäkuussa 2022 koittavaan Gymnaestradaan, Suomen suurimpaan ja näyttävimpään liikunnalliseen kaupunkitapahtumaan. Elixiria on vuonna 2019 perustettu tamperelainen voimisteluseura, joka tarjoaa joukkuevoimistelun valmennusryhmiä kaiken tasoisille ja -ikäisille harrastajille. Tuleva suurtapahtuma on siis seuralle ensimmäinen laatuaan. Seura iloitsee etenkin siitä, että tapahtuma käydään Tampereella eli Elixirian kotiseuduilla.

”Olemme itse vanhempina voimistelijoina olleet mukana aikaisemmissa suurtapahtumissa. Niistä saadut tärkeät muistot, hauskat hetket ja yhteiset kokemukset ovat jääneet elävästi mieleen. Haluamme mahdollistaa samanlaisen kokemuksen myös oman seuramme voimistelijoille”, Elixirian perustajajäsen ja vastuuvalmentaja Jasmin Mäkinen kertoo seuran halukkuudesta osallistua mukaan tapahtumaan.

Elixirialaiset suhtautuvatkin tulevaan Gymnaestradaan odottavain ja innokkain mielin. Tästä kertoo jo Gymnaestradaan osallistuvien voimistelijoiden määrä – suurtapahtumaan osallistuu nimittäin noin puolet koko seuran jäsenistä. Tämä on Gymnaestradaan ensimmäistä kertaa osallistuvalle nuorelle seuralle huomattava saavutus.

Voimistelussa parasta on yhdessä tekeminen ja joukkuekaverit

Elixirian voimistelijoista Tampereen suurtapahtumaan on lähdössä lähinnä ensikertalaisia. Gymnaestradaan osallistuvat Alma Järvensivu, 14, ja Iida Alivuotila, 14, odottavat suurtapahtumasta eniten kenttäohjelmaan osallistumista. He molemmat osallistuvat Millaisen tarinan kirjoittaisit elämällesi -kenttäohjelmaan. Järvensivu on ollut aikaisemminkin mukana tapahtumassa, mutta sen sijaan kenttäohjelmaan osallistuminen on molemmille tytöille uutta.

”On todella mielenkiintoista nähdä, miten kaikki tulee paikan päällä toimimaan ja miltä kokonaisuus näyttää”, Järvensivu ja Alivuotila pohdiskelevat.

Nuorten mielestä Gymnaestradaan harjoitteleminen on ollut virkistävää vaihtelua omien harjoitusten ohelle. Järvensivu voimistelee Elixiria Junior -edustusjoukkueessa, Alivuotila taas Eliana-joukkueessa.

”Voimistelussa ehdottomasti parasta on yhdessä tekeminen ja joukkuekaverit. Myös kisaaminen ja onnistumisen tunne ovat sellaisia, joista nautin”, Järvensivu kertoo.

”Yhteiset tapahtumat ja kokemukset ovat myös tärkeitä. Niistä jää hyviä muistoja”, Alivuotila lisää.

Koronan vuoksi viime aikoina joukkueet eivät ole olleet paljon tekemisissä keskenään, mutta nyt rajoitusten hellitettyä Gymnaestrada-harjoitukset ovat sallineet taas yhteisen tekemisen ja koko seuran yhteistyön. Millaisen tarinan kirjoittaisit elämällesi -ohjelmaan osallistuukin Elixirialta peräti viisi eri joukkuetta. Aistillinen ohjelma sopii 12–18-vuotiaille joukkuevoimisteljoille sekä tanssillisen voimistelun harrastajille ja kilpailijoille. Tämän kenttäohjelman lisäksi seura osallistuu myös kolmeen muuhun kenttäohjelmaan.

Gymnaestrada ottaa haltuun koko Tampereen kesäkuussa 2022. Hanki liput tapahtumaan ja tule paikan päälle katsomaan Elixirian sekä monen muun seuran näytöksiä!

Elixiria Sportiin voit tutustua tarkemmin heidän kotisivuillaan. 

 

Teksti ja kuva: Jenni Kokkarinen

Haku