Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomi yhdeksäs akrobatiavoimistelun MM-finaalissa
22.09.2024

Suomi yhdeksäs akrobatiavoimistelun MM-finaalissa

Joukkue Anna Kivistö, Netta Nuppola ja Maisa Tatti voimistelivat tänään historiallisesti yhdistelmäohjelman finaalissa yhdeksänneksi. Akrobatiavoimistelun MM-kilpailut voimisteltiin 19.-22.9.2024 Guimarãesissa, Portugalissa.

Akrobatiavoimistelun MM-kilpailuissa nähtiin ensimmäistä kertaa suomalaisväriä aikuisten sarjassa, kun Anna Kivistö, Netta Nuppola ja Maisa Tatti (Akron Taika) osallistuivat joukkuekilpailuun. Tiukan karsintakilpailun tuloksena joukkue pääsi historiallisesti yhdistelmäohjelman finaaliin, johon karsittiin nosto- ja heitto-ohjelmien yhteispisteillä.

Finaalissa suomalaisjoukkue onnistui parantamaan sijoitustaan karsinnoista yhdellä sijalla ja oli finaalin yhdeksäs pistein 25,690.  Sijoitus oli parempi, kuin joukkue osasi odottaa, sillä finaalipaikkaakin pidettiin epätodennäköisenä. Finaaliin osallistui 10 parasta joukkuetta, joista voiton vei Kiinan joukkue.

”Yhdistetyn finaalin taso oli todella kova ja onnistuttiin hyvin oman ohjelman kanssa. Yhdistettyyn ei oltu panostettu ihan yhtä paljoa kuin nosto- ja heitto-ohjelmiin, koska finaaliin pääsy oli todella epätodennäköistä. Meidän sijoitus nousi finaalissa vielä pykälällä onnistuneen suorituksen ansiosta” Anna Kivistö arvioi kolmikon finaalisuoritusta.

Lajissa käynnistyy seuraavaksi kansallinen kilpailukausi Pirkkalassa lokakuun lopulla. Seuraavat arvokisat ovat lajin SM-kilpailut toukokuussa 2025.

Lisätietoja kilpailusta >>

Tulokset

Yhdistelmäohjelma

1. Yixing Ma, Quanjia Gu, Wenyan Ding CHN 29,520
2. Lauren Verbrugghe, Sofie Jaeken, Mirte Vercauteren BEL 29,280
3. Ori Dekel, Sivan Gerber, Roni Rotman ISR 28,600

9. Anna Kivistö, Maisa Tatti, Netta Nuppola FIN 25,690

Kaikki tulokset >>

Lisätietoja:
Lotta Nuppola 
lotta.nuppola@akrontaika.fi 
050 337 2856

Kuva: Lotta Nuppola

Haku