Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomi lähettää kolme maajoukkuetta TeamGymin EM-kilpailuihin
29.11.2021

Suomi lähettää kolme maajoukkuetta TeamGymin EM-kilpailuihin

TeamGymin Euroopan mestaruuksista voimistellaan 1.–4. joulukuuta Portugalin Guimarãesissa.

TeamGymin tärkeimmät arvokilpailut käydään tällä viikolla reilun kolmen vuoden tauon jälkeen. Normaalisti parillisina vuosina järjestettävät EM-kilpailut siirrettiin koronaviruspandemian vuoksi syksystä 2020 joulukuuhun 2021. Samalla kisapaikka vaihtui lajin suurmaasta Tanskasta Portugaliin, jossa järjestettiin myös syksyn 2018 EM-kilpailut.

Suomesta Portugaliin lähtee naisten ja tyttöjen maajoukkueiden lisäksi ensimmäinen liittojohtoinen sekamaajoukkue. Maajoukkuevoimistelijat edustavat seitsemää suomalaista ja kahta ruotsalaista voimisteluseuraa.

Voimisteluliiton TeamGymin lajipäällikkö Sonia Solismaa kertoo, että suomalaiset matkustavat maanantaina Portugalin Guimarãesiin odottavaisin mielin ja tyytyväisinä siitä, että EM-kilpailut toteutuvat vihdoin. Kisatapahtuman siirtyminen on mutkistanut varsinkin sekamaajoukkueen muodostamista, sillä osan voimistelijoista on pitänyt keskittyä ylioppilaskirjoituksiinsa tai aloittaa asepalveluksensa. Solismaan mukaan maajoukkueiden EM-valmistautuminen on kuitenkin sujunut hyvin, ja matkaan lähdetään tavoitteet korkealla.

”Etenkin tytöt ja naiset ovat hyvässä kunnossa, ja heidän tavoitteenaan on voittaa sarjojensa vapaaohjelmat. Ohjelmien eteen on tehty pitkään ja kovasti töitä, kun ne ovat olleet valmiina jo viime vuonna. Kokonaisten suoritusten määriä on lisätty etenkin tälle kaudelle, jotta vapaaohjelmasta saataisiin hyvä tulos.”

TeamGymin arvokilpailut käydään kolmiotteluina, joissa sijoitukset määräytyvät vapaaohjelman, volttiradan ja trampetin yhteispisteiden perusteella. Edellisissä EM-kilpailuissa Suomen naiset sijoittuivat viidensiksi ja tytöt neljänsiksi. Lajipäällikkö arvioi, että maajoukkueet ovat sittemmin nostaneet omaa tasoaan. 

”On kuitenkin vaikea sanoa tasosta suhteessa muihin maihin, koska mitään kansainvälistä kilpailua ei ole ollut. Mutta kyllä etenkin tytöissä on nyt kovempi joukkue kuin viimeksi.”

Solismaa ennakoi, että yleisesti ottaen EM-kilpailuista on tulossa tasokkaat, vaikka joukkueita onkin pandemian vuoksi tavanomaista vähemmän. Portugalissa tullaan luultavasti näkemään esimerkiksi EM-historian ensimmäiset naisten tekemät kolmoisvoltit eli triplat.

”Ruotsin kisoissa neljä naista on tainnut tehdä jo triplaa, ja islantilaisetkin ovat sitä harjoitelleet. Meillä Suomessa on nyt ensimmäinen mies, joka tekee triplaa kilpailuissa”, Solismaa kertoo.

Suomalaisten kilpailuaikataulu

TeamGymin EM-kilpailut etenevät suomalaisittain seuraavasti:

  • ke 1.12.: nuorten sarjojen karsintakilpailut klo 18–23.30 Suomen aikaa
  • to 2.12.: aikuisten sarjojen karsintakilpailut klo 17.30–22.30
  • pe 3.12.: tyttöjen finaali klo 20.30–22.15
  • la 4.12.: sekajoukkueiden finaali klo 15.00–16.35 ja naisten finaali klo 16.50–18.35.

Voimisteluliitto tiedottaa mediaa suomalaisten kilpailutuloksista aikuisten karsintojen ja finaalien päätteeksi.

Lisätietoja:

Sonia Solismaa, TeamGymin lajipäällikkö, puh. 040 7770 087, sonia.solismaa@voimistelu.fi.

EM-kilpailujen tapahtumasivut

Haku