
Akrobatiavoimistelun maailmanmestaruuskilpailut Italian Pesarossa päättyivät suomalaistriojen osalta karsintoihin perjantaina 25.9.2026. MM-debyyttinsä tehnyt Palokan Ilo ja toista kertaa MM-areenoilla kilpaillut Akron Taika nauttivat kansainvälisen kilpailun huumasta ja saivat eväitä myös tulevaisuuden kilpailuihin.
MM-kilpailujen karsinnat käynnistyivät torstaina 24.9. heitto-ohjelmalla ja jatkuivat perjantaina 25.9. nosto-ohjelmalla. Heitto- ja nosto-ohjelmien pisteet määrittivät myös yhdistetyn ohjelman finaaliin etenijät.
Trio Eveliina Nummi, Sanni Rajala ja Aala Ranta-Maunus (Palokan Ilo) voimisteli heitto-ohjelmassa sijalle 21 pistein 26,110 ja nosto-ohjelmassa sijalle 27 pistein 24,050. Yhdistetyn karsinnassa trio oli sijalla 26 pistein 50,160. Vaikka trion MM-kisadebyytti ei vienyt finaaliin asti, tunnelman aistiminen paikan päällä ja lajin huippujen rinnalla kilpailu toivat kolmikolle uutta energiaa.
”Meille täällä oleminen ja MM-kisoihin osallistuminen on suuri kunnia ja valtava onnellisuuden aihe. On vaikea pukea sanoiksi sitä tunnetta, kun saa olla samalla areenalla näin kovien kilpailijoiden kanssa, kilpailla maailman parhaiden rinnalla ja nähdä tämä uskomaton taso ihan läheltä. Olemme todella onnellisia siitä, että saamme olla osa näin suurta tapahtumaa ja saada tämän kokemuksen.
Ensimmäisenä kilpailupäivänä olimme kokonaisuudessaan melko tyytyväisiä suoritukseemme. Yhden elementin jälkeen tuli pieni virhe koreografiassa, mutta muuten ohjelma sujui melko puhtaasti. Toisena päivänä lämmittelyssä kaikki onnistui puolestaan todella hyvin – ei yhtään virhettä, mieli oli hyvä ja olimme itsevarmoja ennen suoritusta. Siksi kaatuminen itse kilpailusuorituksessa oli meille todella suuri pettymys. Emme kuitenkaan aio jäädä murehtimaan tätä tai luovuttaa. Edessä ovat EM-kilpailujen karsinnat, ja se on meidän seuraava suuri tavoitteemme. Meitä odotetaan siellä, ja toivomme todella, että pääsemme mukaan EM-kisoihin. Siellä meillä olisi mahdollisuus korjata tämä virhe, näyttää mihin pystymme ja tehdä koko ohjelma puhtaasti ja kunnialla”, summasi trio Nummi, Rajala ja Ranta-Maunus karsintojen jälkeisiä tunnelmia.

MM-kilpailuissa toista kertaa Suomea edustanut trio Anna Kivistö, Netta Nuppola ja Maisa Tatti (Akron Taika) ponnisti heitto-ohjelmassa sijalle 24 pistein 25,580 ja nosto-ohjelmassa sijalle 23 pistein 25,870. Yhdistetyn karsinnassa trio oli sijalla 23 pistein 51,450. Myös Akron Taika sai voimaa kansainväliseltä kisa-areenalta.
”Fiilis kilpailuissa on ollut tosi hyvä! Eri maiden valmentajat ja voimistelijat ovat kivoja ja yhteishenki hyvä. Olemme tavanneet vanhoja tuttuja ja saaneet uusia akroystäviä. Myös Suomen joukkueella on ollut hyvä tsemppi ja yhteishenki.
Omat suorituksemme olivat ehjiä, vaikka parannettavaakin jäi. Tekee hyvää nähdä laaja kirjo lajin huippumaita läheltä ja hyödyntää myös itse näitä oppeja taas tulevaisuudessa”, tunnelmoi trio Kivistö, Nuppola ja Tatti karsintapäivien jälkeen.
Akrobatiavoimistelun MM-kilpailut jatkuvat viikonloppuna finaalien merkeissä. Kilpailun kaikki tulokset ja aikataulut löydät täältä.
Lisätietoja:
Lotta Nuppola, joukkueenjohtaja
+358 50 337 2856
Heitto-ohjelma (karsinta) 24.9.2026
- Azerbaidžan 28,330
- Israel 28,320
- Iso-Britannia 27,730
—
- Suomi (Palokan Ilo) 26,110
- Suomi (Akron Taika) 25,580
Nosto-ohjelma (karsinta) 25.9.2026
- Kiina 29,400
- World Gymnastics 28,820
- Saksa 28,790
—
- Suomi (Akron Taika) 25,870
- Suomi (Palokan Ilo) 24,050
Yhdistetty ohjelma (karsinta)
- Kiina 56,740
- Israel 56, 450
- Israel 56,350
—
- Suomi (Akron Taika) 51,450
- Suomi (Palokan Ilo) 50,160