Joukkuevoimistelun maailmancupin ensimmäinen osakilpailu voimistellaan Bulgarian Sofiassa 1.4.–2.4.2023. Lauantaina 1.4. käydyn alkukarsinnan saldona suomalaiset saavuttivat neljä finaalipaikkaa. Sunnuntaina 2.4. naisten sarjan finaalissa kilpailevat Minetit (Tampereen Sisu) ja OVO Team (Olarin Voimistelijat), nuorten sarjan finaalissa taas OVO Junior Team (Olarin Voimistelijat) sekä Minetit Junior (Tampereen Sisu).
Kuvassa: OVO Junior Team. Kuva: Susanna Hiljander
Ensimmäinen kisapäivä päättyi suomalaisten osalta voitokkaasti, kun sekä naisten että nuorten sarjassa suomalaiset saavuttivat tarjolla olleet finaalipaikat. Loppukilpailuun pääsee enintään alkukilpailun kaksi parasta joukkuetta kustakin maasta.
Naisten sarjan World cupin finaalissa suomalaisten rinnalla voimistelee kaksi bulgarialaisjoukkuetta, kaksi virolaisjoukkuetta, Tanska ja Ukraina. Maakiintiön mukaisesti finaalista karsiutuivat Gloria (Elise Gymnastics, Pakilan Voimistelijat) ja Sirius (Jyväskylän Naisvoimistelijat).
Alkukilpailuissa ensimmäiselle sijalle voimisteli Minetit pistein 27,550.
”Olemme tyytyväisiä tämän päivän suorituksen itsevarmuuteen ja vahvaan tekemiseen. Suorituksessa oli kuitenkin vielä parannettavaa, jota lähdemme huomenna korjaamaan. Valmistautuminen sujui hyvin ja matolla oli upea fiilis. Huomiseen lähdemme varmalla ja hyvällä asenteella”, kertaa Minettien kapteeni Sanni Hartman.
Alkukilpailun kolmannelle sijalle voimisteli OVO Team pistein 26,300.
”Teimme kauden parhaan kokonaisen ja nautimme matolla joka hetkestä. Ohjelmamme on teknisesti vaikea ja onnistumme tekemään sen puhtaasti. Olemme todella tyytyväisiä ja huomenna lähdemme jatkamaan täsmällistä tekemistä”, kertoo OVO Teamin kapteeni Janna Kutila.
Nuorten sarjan Challenge cupissa suomalaiset dominoivat kärkinelikkoa. Finaaliin etenee kaksi parasta suomalaisjoukkuetta, jotka tämän päivän karsinnoissa olivat OVO Junior Team sekä Minetit Junior. Suomalaisten seurana finaalissa voimistelee kaksi virolaisjoukkuetta, Ranska, Kreikka, Tanska ja Romania. Maakiintiön mukaisesti finaalista karsiutuivat Sanix Valens Junior (Lahjan Tytöt) ja Elite (Sport Club Vantaa).
Alkukilpailussa ykkössijalle voimisteli OVO Junior Team pistein 26,250.
”Olemme todella tyytyväisiä tämän päivän suoritukseen. Huomenna jatkamme hyvää työtä. Tavoitteenamme on näyttää se, mitä joukkueena osaamme. Tänään tunnelma hallissa oli mahtava, kannustus kuului matolle asti ja se lisäsi fiilistä kisasuorituksessa”, joukkueen kapteeni Selma Länsmans kommentoi kilpailun jälkeen.
Alkukilpailussa toiseksi ylsi Minetit Junior pistein 26,150.
”Tänään Bulgarian Challenge cupin alkukilpailussa meille tuli muutama isompi virhe, jotka lähdemme korjaamaan huomiseen finaaliin. Finaalissa yritämme saada vahvan ja täsmällisen suorituksen. Oli kuitenkin kiva päästä avaamaan kansainvälinen kisakausi”, kommentoi joukkueen kapteeni Minttu Malinen.
Finaalit kisataan sunnuntaina 2.4. Kisapäivä aloitetaan Challenge cupin finaalilla kello 11, jota seuraa maailmancupin finaali kello 12.15.
Kilpailua voi seurata ilmaisesta livestriimistä, jonka linkki julkaistaan kilpailun järjestäjän Facebook-sivulla viimeistään kisapäivänä. Tarkemmat tulokset löydät täältä.
Alkukilpailun tulokset – World Cup I
1. Minetit FIN, 27,550
2. The National Team BUL, 26,700
3. OVO Team FIN, 26,300
4. Gloria FIN, 26,100
5. Sirius FIN, 25,650
Alkukilpailun tulokset – Challenge Cup I
1. OVO Junior Team FIN, 26,250
2. Minetit Junior FIN, 26,150
3. Sanix Valens Junior FIN, 25,400
4. Elite FIN, 24,250