Akrobatiavoimistelun MM-kilpailuissa joukkue Anna Kivistö, Netta Nuppola ja Maisa Tatti voimistelivat tiensä yhdistetyn ohjelman finaaliin. Nämä ovat ensimmäiset MM-kilpailut, joissa nähdään myös suomalaisia. MM-kilpailut voimistellaan 19.-22.9.2024 Guimarãesissa, Portugalissa.
Akrobatiavoimistelun MM-kilpailut ovat käynnistyneet suomalaisten osalta onnistuneesti. Joukkue Anna Kivistö, Netta Nuppola ja Maisa Tatti (Akron Taika) voimistelivat tiensä historiallisesti yhdistetyn ohjelman finaaliin. Finaaliin karsittiin nosto- ja heitto-ohjelmien yhteispisteillä.
Kilpailut käynnistyivät torstaina 19.9. suomalaisten osalta joukkueiden nosto-ohjelman karsinnalla. Joukkue sijoittui karsinnoissa onnistuneella ohjelmalla sijalle 13, pistein 26,500.
”Nosto-ohjelma onnistui tosi hyvin ja pisteetkin oli sen mukaiset! Saatiin tehtyä oma paras suoritus oikeassa paikassa”, Anna Kivistö kommentoi joukkueen ensimmäistä suoritusta MM-kilpailuissa.
Perjantaina 20.9. kilpailut jatkuivat heitto-ohjelman karsinnoilla, joissa Suomen joukkue sijoittui sijalle 14 pistein 25,820. Näillä pisteillä joukkue varmisti tiensä sunnuntain yhdistetyn ohjelman finaaliin.
”Heitto-ohjelma oli ihan ok. Eka heittosarja liikkui vähän taakse, mutta ei tullut mitään isompaa virhettä. Pisteet oli ihan linjassa suorituksen kanssa. Urheilijat on finaalipaikasta todella onnellisia ja myös yllättyneitä. Ei ensikertalaisina uskottu, että finaalipaikka olisi oikeastaan edes mahdollinen, kun mukana on niin paljon kovia maita”, joukkueen valmentaja Lotta Nuppola kommentoi.
Nosto- ja heitto-ohjelmilla karsittiin joukkueiden yhdistetyn ohjelman finaaliin. Suomalaiset lähtevät finaaliin yhteispisteillä 52,320. Finaalissa nähdään 10 parhaiten sijoittunutta joukkuetta. Suomalaiset sijoittuivat yhdistetyillä pisteillä sijalle 13, mutta finaaliin osallistuu vain kunkin maan parhaiten sijoittunut joukkue. Tämä mahdollisti suomalaisten historiallisen nousun finaaliin. Sunnuntain finaaliin suomalaiset lähtevät sijalta 10.
Aikataulu:
Aikataulu on Suomen aikaa UTC+3, Suomessa aika on kaksi tuntia Portugalia edellä
Sunnuntai 22.9. finaalit
13:50 – 14:35 Yhdistetty ohjelma
Tulokset
Yhdistetty
1. Yixing Ma, Quanjia Gu, Wenyan Ding CHN 57,450
2. Ori Dekel, Sivan Gerber, Roni Rotman ISR 56,380
3. Lauren Verbrugghe, Sofie Jaeken, Mirte Vercauteren BEL 56,280
…
*13. Anna Kivistö, Maisa Tatti, Netta Nuppola FIN 52,320
*Suomi lähtee finaaliin sijalta 10
Nosto-ohjelma
1. Lauren Verbrugghe, Sofie Jaeken, Mirte Vercauteren BEL 29,560
2. Yixing Ma, Quanjia Gu, Wenyan Ding CHN 29,340
3. Ori Dekel, Sivan Gerber, Roni Rotman ISR 28,620
…
13. Anna Kivistö, Maisa Tatti, Netta Nuppola FIN 26,500
Heitto-ohjelma
1. Yixing Ma, Quanjia Gu, Wenyan Ding CHN 28,110
2. Grace Vonder Haar, Kayla Vonder Haar, Mariam Tutberidze USA 27,990
3. Ori Dekel, Sivan Gerber, Roni Rotman ISR 27,760
…
14. Anna Kivistö, Maisa Tatti, Netta Nuppola FIN 25,820
Kaikki tulokset löydät täältä >>
Lisätietoja:
Lotta Nuppola
lotta.nuppola@akrontaika.fi
050 337 2856
Kuva: Lotta Nuppola