Romanian Cluj-Napocassa 26.–28.8.2022 järjestetty rytmisen voimistelun World Challege Cup päättyi suomalaisvoimistelijoiden osalta lauantaina 27.8. Sekä Suomen maajoukkue että yksilönä Suomea edustanut Elisabeth Jamil olisivat toivoneet parempia tuloksia kilpailusta, mutta ovat kuitenkin tyytyväisiä kilpailuista karttuneeseen kokemukseen.
Suomen maajoukkue jäi kokonaiskilpailussa sijalle 14./17. kokonaispistein 51,050. Kaksiottelun voittajaksi selvisi Bulgaria kokonaispistein 66,200. Toiseksi voimisteli Israel pistein 65,850 ja kolmanneksi Espanja pistein 64,700.
Maajoukkueen kokoonpano on uudistunut kesän jälkeen, ja osalle joukkueesta Romanian World Challenge Cup oli ensimmäinen joukkuekilpailu ulkomailla. Maajoukkueessa edustivat Assi Johansson (Elise Gymnastics), Vera Jokinen (Elise Gymnastics), Thea Haiba (Elise Gymnastics), Aurora Pohjanvirta (Olarin Voimistelijat), Erika Räsänen (Elise Gymnastics) ja Viliina Sipilä (Elise Gymnastics).
– Perjantaina ohjelmaan mahtui harmittavia virheitä, etenkin alkupuolelle ohjelmaa. Saimme kuitenkin pidettyä ohjelman kasassa ja loppupuoli sujui paremmin. Tänään oli hienoa päästä vielä toisen kerran kisaamaan ja näyttää nauha-pallo-ohjelmamme. Kokoonpanossa oli mukana ensikertalaisia, mutta jännityksestä huolimatta ohjelma kulki lähes harkkatasoisesti. Mukaan mahtui virheitä, mutta niitä lähdemme nyt korjaamaan kotisalille, joukkue kommentoi lauantaina karsintojen jälkeisiä tunnelmia.
Joukkue kokee saaneensa Romaniasta arvokasta kokemusta MM-kilpailuja varten. Ennen MM-kilpailuja heidän tavoitteenaan onkin saada vielä lisää stabiliteettia ohjelmaan.
Suomea yksilökilpailussa edustanut Elisabeth Jamil (Olarin Voimistelijat) voimisteli sijalle 36./41. kokonaispistein 104,400. Neliottelun voittajaksi voimisteli Italian Sofia Raffaeli pistein 141,600. Toiseksi selviytyi Bulgarian Stiliana Nikolova pistein 135,950 ja kolmanneksi Israelin Daria Atamanov pistein 133,400.
Jamil olisi toivonut parempaa menestystä, mutta toukokuussa sattunut rasitusvamma vaivaa urheilijaa edelleen.
– Perjantain suoritus ei ollut parhaimmasta päästä. Molemmissa ohjelmissa tuli isot rajanylitysvirheet. Tänään yritin keskittyä ohjelmaan enemmän ja välttyä suuremmilta virheiltä, mutta en voi sanoa olevani tyytyväinen suoritukseen myöskään lauantain osalta. Seuraavaksi vuorossa ovat MM-kilpailut, joita ennen yritän saada jalan kisakuntoon, Jamil kertoi.
Rytmisen voimistelun maailmanmestaruudesta mitellään Bulgariassa 14.9.–18.9.2022. Suomea kilpailuissa edustavat niin ikään maajoukkue ja yksilösarjassa Elisabeth Jamil. Joukkueiden kaksiottelusta 24 maata saa paikan vuoden 2023 MM-kilpailuihin. Vuosi 2023 on yksilöille ja joukkueille tärkeä vuosi olympiakarsintoja ajatellen.
Romanian World Challenge Cup jatkuu sunnuntaina 28.8. vielä välinefinaalien merkeissä. Tarkemmat aikataulut löydät täältä.
Joukkueiden kaksiottelun tulokset
1. Bulgaria 66,200 (viiden vanteen ohjelma 35,400 ja nauha-pallo-ohjelma 30,800)
2. Israel 65,850 (viiden vanteen ohjelma 36,450 ja nauha-pallo-ohjelma 29,400)
3. Espanja 64,700 (viiden vanteen ohjelma 34,350 ja nauha-pallo-ohjelma 30,350)
14. Suomi 51,050 (viiden vanteen ohjelma 26,250 ja nauha-pallo-ohjelma 24,800)
Yksilöiden neliottelun tulokset
1. Italia (Sofia Raffaeli) 141,600 (vanneohjelma 36,200, pallo-ohjelma 36,000, keilaohjelma 35,650 ja nauhaohjelma 33,750 pistettä)
2. Bulgaria (Stiliana Nikolova) 135,950 (vanneohjelma 34,700, pallo-ohjelma 33,200, keilaohjelma 34,800 ja nauhaohjelma 33,250)
3. Israel (Daria Atamanov) 133,950 (vanneohjelma 35,900, pallo-ohjelma 32,250, keilaohjelma 30,250 ja nauhaohjelma 32,450)
36. Suomi (Elisabeth Jamil) 104,400 (vanneohjelma 27,050, pallo-ohjelma 26,550, keilaohjelma 26,000 ja nauhaohjelma 24,800)