Miesten telinevoimistelun MM-kilpailujen kuusiottelufinaali kilpailtiin 22.10. Varasijojen liikkumisen myötä kaksi suomalaista pääsi lopulta kilpailemaan hienon ja onnistuneen kilpailun suuren voimistelukansan edessä.
Ottelukarsinnoissa finaaliin itsensä voimistellut Oskar Kirmes oli alunperin osallistumassa MM-ottelufinaaliin ainoana suomalaisena. Lopulta paikka finaaliin aukesi myös toiselle suomalaiselle. Karsinnoissa sijalle 25 sijoittunut Robert Kirmes lunasti paikkansa varasijalta finaaliin.
Oskar Kirmes voimisteli karsinnoissa itsensä kuusiottelufinaaliin pistein 79,298. Finaalissa pisteitä irtosi 78,231. Ottelufinaalista tavoitteena olisi ollut 80 pistettä.
Alunperin varasijalla ollut Robert Kirmes lunasti myös lopulta paikkansa finaaliin. Loppupisteet ottelufinaalista olivat hienot 79,797. Miltei täydellisen kilpailun suorittanut Kirmes lähti kilpailuun luottavaisin, mutta rennoin mielin. Rekin haparoinnin jälkeen loppukisa oli onnistunut.
– Jo ennen kisaa keho ja mieli olivat hyvässä vireessä kilpailuun. Hyvä fiilis jatkui koko kilpailun ajan, ja suoriuduin kokonaisuudessaan todella hyvin. Hieno kisa.
Veljesten isä Mati Kirmes on myös erittäin tyytyväinen ottelufinaaleihin.
– Oli tosi iso juttu, että molemmat pääsivät finaaliin ja pärjäsivät hyvin. Robertin suoritus oli mahtava. Oskarin virheet rekillä verottivat ottelun kokonaispistemäärää vaikka muuten kilpailu sujuikin hyvin. Kokonaisuudessaan hieno kisa josta voi olla tyytyväinen, hän iloitsee.
Myös valmentaja Timo Holopainen on samaa mieltä. Erityisesti Robertin nousu oli todella hieno.
Oskar Kirmes ja Robert Kirmes kehuvat MM-finaalin olleen myös mahtava kokemus.
– Ihan mahtavaa päästä kilpailemaan näin suuren voimistelukansan kannustamana. Tunnelma on huikea.
Oskar Kirmes iloitsee myös siitä, että sai jakaa tämän hienon kokemuksen veljensä kanssa.
– Oli todella hienoa päästä kilpailemaan finaaleihin veljeni kanssa, vaikka Robert minua parempi tänään olikin, Kirmes vitsailee.
Valmentaja Timo Holopainen kommentoi miesten MM-matkan olleen kokonaisuudessaan upea, ja katse suunnataan jo huomisiin telinefinaaleihin.
– Kaksi ottelufinaalipaikkaa ja huomenna vielä Emilin permannon finaali. Tähän mennessä kilpailut ovat olleet aivan mahtavat.
Miesten permannon finaali kilpaillaan huomenna 23.10.
Tulokset kuusiottelufinaalista voit katsoa tästä (FIG)