Eerika Rautanen on Viialan Naisvoimistelijoiden kasvatti. Hän on aloittanut seurassaan ensin apuohjaajan tehtävissä ja lukiolaisena hän siirtyi aikuisten ryhmäliikunnanohjaajaksi. Rautanen nauttii erityisesti kesäjumppien ohjaamisesta ulkona auringon paisteessa.
Miten sinusta tuli ohjaaja Viialan Naisvoimistelijoille?
Olen ollut mukana Viialan Naisvoimistelijoiden toiminnassa aina vauvasta asti, kun äitini ohjasi vauvajumppaa. Ohjaamisen aloitin jo alakouluikäisenä, kun olin apuohjaajana seuramme naperojumpassa. Aikuisille rupesin ohjaamaan jumppia muistaakseni lukioikäisenä. Ja sillä tiellä olen edelleen.
Mikä on parasta ohjaamisessa?
Ohjaamisessa parasta ja palkitsevinta on se, kun näkee jumppasalin täynnä iloisia kasvoja. Silloin mulle tulee todella hyvä mieli ja tunne siitä, että pystyn ohjaajana välittämään jumppareille hyvän fiiliksen tanssin ja musiikin kautta.
Suosittelen ohjaajaksi ryhtymistä, mikäli olet vähänkään sitä harkinnut. Se vaatii toki suunnittelua ja valmistelua, mutta se myös antaa niin paljon energiaa ja hyvää mieltä. Ja kaikki ihanat palautteet jumppareilta kantaa pitkälle😍
Mikä on ihanin ohjausmuistosi?
Ihania muistoja on paljon. Erityisen ihanaa on kesällä ulkojumppien ohjaaminen, kun aurinko paistaa. Toki välillä sadekuurotkin on meidät yllättänyt, mutta siitä ollaan saatu vaan hyvät naurut ja pieni virkistys kesäpäivään.
Kenelle suosittelisit Tanssitreeni -tunteja?
Ihan kaikille❤️ Tunnit koostuu helpoista askelsarjoista, joita tehdään musiikin mukana. Ideana on se, että tunnin aikana arjen kiireet unohtuu ja päästään yhdessä joraamaan ja nauttimaan musiikista.
Suosittelen täälläpäin asuville Viialan Naisvoimistelijoiden ryhmäliikuntatunteja, sillä meillä on ihan huikeat ohjaajat ja jumpparit. Sen lisäksi meillä on hyvä valikoima tunteja, jokaiselle jotakin. Lämpimästi tervetuloa mukaan ryhmäliikuntatunneillemme, meidän seuraan otetaan ilolla vastaan❤️
Voit kurkata myös oman paikkakuntasi ryhmäliikuntatarjonnan voimistelu.fi/harrastus/lahin-seura -osoitteesta.
Minkä vinkin/tanssihaasteen antaisit liikkujille?
Jos et ole vielä kokeillut tanssillista tuntia, niin haastan kokeilemaan. Se voi viedä mukanaan💃🏼
Seurat ehdottavat aikuisliikuttajia
Seurat ovat saaneet ehdottaa esimerkiksi ryhmäliikunnan, aikuisten voimistelulajin/tanssin ohjaajaa tai perheliikunnan ohjaajaa, joka on heidän mielestään onnistunut innostamaan aikuisia liikkumaan.
Valitsemme ehdotuksista vuonna 2023 kuusi kuukauden aikuisten liikuttajaa.
Näin seura perusteli ehdotustaan:
Iloinen, mukaansatempaava nuori ohjaaja. Suunnittelee tunnit hyvin ja musiikit on hyvin valittu. Jumpparit pitävät tunneista.
- Aikuiset |
- Ohjaajat |
- Seuratoimijat |
- Tanssi