
Telinevoimistelun Pohjoismaiden mestaruuskilpailut saatiin päätökseen sunnuntaina 3.7.2022 Reykjavikissa. Telinekohtaisissa finaaleissa suomalaiset saavuttivat mitaleja niin miesten, naisten kuin nuortenkin sarjoissa.
Miesten kilpailussa Tarmo Kanerva (Tampereen Sisu) voimisteli kultaa permannon finaalissa pistein 13,866. Kanerva onnistui myös hevosella saavuttaen pronssimitalin pistein 12,633. Kanerva on kilpailuunsa pääosin tyytyväinen.
– Tänään permannon kultamitaliin olen tosi tyytyväinen ja sarja onnistui hyvin, kuten pitikin. Hevosen pronssiinkin olen tyytyväinen, koska sain tehtyä niin hyvän sarjan finaalissa, että se riitti mitaleille. Nojapuiden 5. sija jäi vähän ärsyttämään, koska epäonnistuin hieman alastulossa, kertaa Kanerva kilpailuaan.
Patrick Palmroth (Tampereen Sisu) voimisteli rekin finaalissa hopealle pistein 13,433. Hypyssä ja nojapuilla Palmroth jäi täpärästi ilman mitalisijaa.
– Finaalipäivänä hypyssä tein ihan hyvät hypyt, muttei riittänyt ihan mitaleille. Nojapuilla sarja meni läpi, mutta parissa liikkeessä oli haparointia. Rekki onnistui hyvin ja riitti hopeamitaliin, kertoo Palmroth suorituksistaan.
Myös Akseli Karsikas (Oulun Pyrintö) voimisteli mitalisijoille saavuttaen permannolla pronssia pistein 13,433.
– Permannolla tein onnistuneen sarjan ja siitä sitten tuli pronssimitali. Muut suoritukset vähän epäonnistuivat, mutta ei kaukana niissäkään mitali ollut. Ihan tyytyväinen päivän suorituksiin, kommentoi Karsikas.
Naisten telinekohtaisissa finaaleissa Viivi Nieminen (Jyväskylän Voimistelijat 79) kilpaili hypyssä voittaen pronssia pistein 12,500.
– Ihan en pystynyt tänään parhaaseen suoritukseeni, mutta olen silti tyytyväinen lopputulokseen. Mahtava kokemus, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kommentoi Nieminen kilpailuaan.
Telinevoimistelun PM-kilpailut, sunnuntain tulokset
Miehet, permanto:
- Tarmo Kanerva – Suomi 13,866
- Valgarð Reinhardsson – Islanti 13,666
- Akseli Karsikas – Suomi 13,433
Miehet, hevonen:
- Sofus Heggemsnes – Norja 13,200
- David Rumbutis – Ruotsi 12,733
- Tarmo Kanerva – Suomi 12,633
…
- Akseli Karsikas – Suomi 11,166
Miehet, renkaat:
- Jacob Kudim Karlsen – Norja 13,333
- Sofus Heggemsnes – Norja 13,266
- Karl Idesjö – Ruotsi 13,000
…
- Akseli Karsikas – Suomi 11,866
Miehet, hyppy:
- Harald Grimsrud Wibye – Norja 14,050
- Valgarð Reinhardsson – Islanti 13,699
- Peder Skogvang – Norja 13,666
…
- Patrick Palmroth – Suomi 13,549
Miehet, nojapuut:
- David Rumbutis – Ruotsi 13,566
- Sofus Heggemsnes – Norja 13,166
- Karl Idesjö – Ruotsi 13,133
…
- Patrick Palmroth – Suomi 12,666
- Tarmo Kanerva – Suomi 12,466
Miehet, rekki:
- Sofus Heggemsnes – Norja 13,900
- Patrick Palmroth – Suomi 13,433
- Karl Idesjö – Ruotsi 13,266
…
- Akseli Karsikas – Suomi 11,533
Naiset, hyppy:
- Camille Lund Rasmussen – Tanska 13,150
- Malva Lundqvist Wingren – Ruotsi 12,725
- Viivi Nieminen – Suomi 12,500
Nuorille useita mitaleja
Nuorten telinefinaaleissa nähtiin myös upeita suorituksia ja useita mitaleja. Joona Reiman (Tampereen Sisu) saavutti kolme hopeamitalia; permannolla, hypyssä sekä jaetun hopeasijan renkaissa yhdessä Marcus Pietarisen (HIFK Gymnastics) kanssa. Pietarinen voimisteli jaetun hopean lisäksi hopealle hevosessa sekä pronssille rekillä. Aaro Harju (Tampereen Sisu) voimisteli hopeaa rekillä ja pronssia nojapuilla.
Ekaterina Podobed (HIFK Gymnastics) sekä Fanni Varanka (Taipumattomat) voimistelivat yhdessä Norjan Keisha Abdullah Lockertin kanssa jaetulle ensimmäiselle sijalle permannolla. Lisäksi Podobed saavutti hopeaa eritasonojapuilla. Minea Vuorisalo (Espoon Telinetaiturit) voimisteli pronssille eritasonojapuilla.
Telinevoimistelun PM-kilpailut, sunnuntain tulokset, nuoret
Pojat, permanto:
- Sebastian Sponevik – Norja 13,366
- Joona Reiman – Suomi 13,033
- Petter Steinsvik-Nilsen – Norja 12,966
…
- Aaro Harju – Suomi 12,400
Pojat, hevonen:
- Sebastian Sponevik – Norja 12,666
- Marcus Pietarinen – Suomi 12,600
- Jacob Söderqvist – Ruotsi 12,333
…
- Aaro Harju – Suomi 12,000
Pojat, renkaat:
1. Luis Il-Sung Melander – Ruotsi 13,666
2. Marcus Pietarinen – Suomi 12,833
2. Joona Reiman – Suomi 12,833
Pojat, hyppy:
- Sebastian Sponevik – Norja 14,383
- Joona Reiman – Suomi 14,283
- Jacob Kvamsoe – Norja 13,466
…
- Aaro Harju – Suomi 13,133
Pojat, nojapuut:
- Sebastian Sponevik – Norja 12,700
- Luis Il-Sung Melander – Ruotsi 12,600
- Aaro Harju – Suomi 12,566
…
- Joona Reiman – Suomi 12,266
Pojat, rekki:
- Sebastian Sponevik – Norja 13,066
- Aaro Harju – Suomi 12,866
- Marcus Pietarinen – Suomi 12,633
Tytöt, hyppy:
- Sara Bergmann Jacobsen – Tanska 13,175
- Natalie Jensen – Tanska 12,525
- Ragnheiður Jenný Jóhannsdóttir – Islanti 12,250
…
- Minea Vuorisalo – Suomi 12,175
Tytöt, eritasonojapuut:
- Elina Grawin – Ruotsi 12,100
- Ekaterina Podobed – Suomi 11,950
- Minea Vuorisalo – Suomi 11,600
Tytöt, puomi:
- Natalie Jensen – Tanska 12,150
- Keisha Abdullah Lockert – Norja 11,750
- Tomine Roald Gadderud – Norja 11,200
…
- Fanni Varanka – Suomi 10,850
- Minea Vuorisalo – Suomi 9,900
Tytöt, permanto:
1. Ekaterina Podobed – Suomi 12,350
1. Fanni Varanka – Suomi 12,350
1. Keisha Abdullah Lockert – Norja 12,350