Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Minetit voimisteli maailmanmestariksi
21.11.2021

Minetit voimisteli maailmanmestariksi

Maailmanmestaruuden 2021 voittanut Minetit-joukkue suorittamassa ohjelmaa MM-kisoissa

Helsingin jäähallissa joukkuevoimistelun MM-kilpailut huipentuvat kovatasoiseen finaaliin. Finaaliin ykköspaikalta lähteneet Minetit (Tampereen Sisu, Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion) piti asemansa ja otti maailmanmestaruuden. Suomen OVO Team (Olarin Voimistelijat) sijoittui neljänneksi.

Kuudentoista maan kilpailussa Suomen Minetit johti alkukilpailun jälkeen pienellä 0,1 pisteen erolla vuoden 2019 mestaria Venäjän Madonnaa. Madonna nosti alkukilpailun pisteitään, mutta Minetit pystyivät pitämään johtopaikkansa taiteellisella Tuonelan joutsen ohjelmallaan.

Minettien kauden tärkein kilpailu huipentui onnistuneeseen kokonaisuuteen. 

-Yhtenäinen joukkue ja onnistunut suoritus oli tänään mitalin takana. Upea Antton Laineen Kalevala koreografia ja kova työ palkittiin. Olemme tehneet todella paljon töitä ja saimme hyvin pidettyä keskittymisen kilpailussa. Tuntui että koko voimisteluyhteisö oli tukena, joten tunnelma hallissa oli todella hieno. Kolmas maailmanmestaruus joukkueelle on unelmien täyttymys. Muutosten ja erilaisen kauden jälkeen maailmanmestaruus ei ollut itsestäänselvyys, mutta pitkäjänteinen työ palkittiin tänään mestaruudella, kertoo Minettien kapteeni Emmi Nikkilä.

Minettien uudistunut kokoonpano onnistui kotikisoissaan. Kokoonpanossa voimistelee Tampereen Sisun ja Tanssi- ja Voimisteluseura Illusionin voimistelijoita. Joukkueessa voimistelevat: Emmi Nikkilä (kapteeni, TaSi), Oona Haatanen (Illusion), Jessica Hakala (TaSi), Iinu Häkkinen (TaSi), Laura Kiljunen (Illusion), Adaliina Niininen (TaSi), Siiri Puuska (TaSi), Neea Sivil (Illusion), Meeriellen Sukari (TaSi). Valmennuksesta vastaavat Titta Heikkilä ja Teija Kukkala, koreografiasta ja valmennuksesta Antton Laine, joukkueen huollosta Eetu Autio.

Finaaliin jaetulta kolmannelta sijalta lähtenyt OVO Teamin (Olarin Voimistelijat) joutui taipumaan Venäjän Expressian nostettua pisteitään alkukilpailusta reilusti.

-Suoritus oli kauden parhain ja nautimme joka hetkestä. Sijoitus jäi tänään harmittamaan, kun koti MM-kilpailut kyseessä. Jatkamme nyt kovaa työtä kohti seuraavia kisoja. Kotiyleisö oli tänään aivan uskomaton. Tänään kannustus oli vieläkin kovempi ja finaalisuoritus nousi kyllä kilpailujen huippuhetkeksi, kertoo kapteeni Aurora Kapanen OVO Teamista.

Naisten sarjan finaalin lopulliset tulokset:

  1. Minetit – Suomi 19,200+19,550=38,750
  2. Madonna – Venäjä 19,100+19,400=38,500
  3. Expressia – Venäjä 19,000+19,350=38,350
  4. OVO Team – Suomi 19,000+19,050 =38,050
  5. National team – Bulgaria 18,800+19,200=38,000
  6. Team Grisete – Viro 17,700+18,100=35,800
  7. ALCON Ciutat de Barcelona – Espanja 17,550+17,500=35,050
  8. Alcor Avangard – Ukraina 16,950 +16,550=33,500
  9. Impala team – Bulgaria 16,800+16,700=33,500
  10. RITMICA BARCELONA – Espanja 15,900+16,350=32,250
  11. Piruett Senior Team – Viro 16,000+16,150=32,150
  12. KERBEZ – Kazakstan 15,650 +16,250=31,900
  13. Zonja – Tšekki 15,800+16,100=31,900
  14. Rhytmic Expression – Kanada 14,700+14,900=29,600

 

Nuorten sarjassa (14-16-vuotiaat) Suomen Minetit Junior (Tampereen Sisu) voimisteli tänään teknisesti puhtaan kokonaisuuden ja ansaitsi suorituksellaan maailmanmestaruushopeat. Venäjän Victoria jatkoi vahvaa suorittamista myös finaalissa ja ylti mestaruuteen ohi suomalaisjoukkueiden. Victorian koreografiasta vastaa Antton Laine.

Minetit Junior iloitsi hopeamitalista.

-Tosi hyvä fiilis jäi, olen tosi ylpeä koko meidän joukkueesta. Pystyimme tekemään alkukilpailussa ja finaalissa tosi hyvät suoritukset. Erityisesti finaalissa oltiin pisteisiin tosi tyytyväisiä. Nyt jatkuu kova työ kohti tulevaa. Nämä on ollut tosi pitkään meidän koko unelma, tämä on palkinto kovasta työstä, summaa kapteeni Tilda Holappa.

Suomen toinen finaaliedustaja OVO Junior Team (Olarin Voimistelijat) voimisteli herttakuningatar-ohjelmallaan onnistuneen kokonaisuuden ja vei kotiin pronssimitalit.

-Jäi ihan mieletön tunnelma, finaalissa saatiin tehtyä kauden parhain suoritus. Loppurivissä kiteyty koko kisan fiilis, kun kaikki kannusti. Tämä on ollut yhteinen tavoite ja kauden pääkisa, olemme treenanneet tätä varten tosi kovaa. Nyt mennään taas vahvempana eteenpäin ja tehdään paljon töitä, Erin Rönnholm.

Nuorten sarjan finaalin lopulliset tulokset:

  1. Victoria – Venäjä 19,200+19,300=38,500
  2. Minetit Junior – Suomi 18,500+19,300=37,800
  3. OVO Junior Team – Suomi 18,400+18,850=37,250
  4. Siidisabad – Viro 18,250+18,650=36,900
  5. National team – Bulgaria 18,050+18,550=36,600
  6. Madonna Junior – Venäjä 17,900+18,450=36,350
  7. Violett – Viro 16,550+16,250=32,800
  8. Team Fenix – Tšekki 16,150+16,300=32,450
  9. Samruk – Kazakstan 15,950+15,450=31,400
  10. KARMELITY – Kazakstan 15,500+15,300=30,800
  11. Team Valiite – Tanska 13,950+15,150=29,100
  12. Gimnastica Sant Cugat – Espanja 13,850+14,300=28,150

 

Minetit Junior Team (Tampereen Sisu) joukkueessa voimistelevat: Tilda Holappa (kapteeni), Jenni Hyytiäinen, Katariina Järventausta, Ella Koskinen, Minttu Malinen, Serafiina Niininen, Sini Tapio, Lilja Peurakoski. Joukkueen valmennus: Titta Heikkilä, Teija Kukkala ja Antton Laine.

OVO Junior Team (Olarin Voimistelijat) joukkueessa voimistelevat: Erin Rönnholm (kapteeni), Vilja Vuorinen, Anna Kulp, Militza Orava, Janna Kutila, Kukka Koskenvuo, Aliisa Alvessalo, Lisette Kapanen, Ada Koskenvuo, Ksenia Kameneva, Laura Ekman, Emma Jonsson, Emma Törmänen, Saada Leppävuori. Joukkueen vastuuvalmentaja ja koreografi on Anneli Laine-Näätänen.


Kilpailun tulokset löydät Kisanetistä.

 



Haku