Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Minetit joukkuevoimistelun Suomen mestariksi
22.05.2022

Minetit joukkuevoimistelun Suomen mestariksi

Joukkuevoimistelun SM-kilpailut huipentuivat sunnuntaina 22.5.2022 Minettien (Tampereen Sisu, Tanssi- ja voimisteluseura Illusion) voittoon. Pisteitä voittajajoukkue sai yhteensä 38,500.

”Tällä hetkellä on super hyvä fiilis! Voitto tuo lisämotivaatiota ja itsevarmuutta seuraaviin kisoihin. Olemme tyytyväisiä, että pystyimme parantamaan finaaliin ja saimme tehtyä hyvän suorituksen”, Minettien kapteeni Sanni Hartman kertoo joukkueen tunnelmista kisapäivän päätteeksi. 

Minetin riveissä voimistelevat Oona Haatanen, Sanni Hartman, Sara Hyötyläinen, Iinu Häkkinen, Katariina Järventausta, Laura Kiljunen, Anna Miettinen, Adaliina Niininen ja Neea Sivill.

Joukkuevoimistelun SM-hopea meni OVO Teamille (Olarin Voimistelijat) pistein 38,350. Kisa oli tiukka, sillä erotus ensimmäiseksi tulleisiin Minetteihin oli vain 0,15 pistettä.  

”Suorituksemme oli vahva ja ilmaisullinen, ja siinä näkyi joukkueena tekeminen. Suoritus on ainoa asia, johon voimme itse vaikuttaa, ja siihen olemmekin todella tyytyväisiä. Onnistuimme tekemään hyvän harkkatasoisen suorituksen ilman isompia virheitä. Kun ottaa huomioon, että lähdimme finaaliin kolmannelta sijalta, olemme todella tyytyväisiä hopeaan”, OVO Teamin kapteeni Aurora Kapanen kommentoi.

”Tästä on hyvä jatkaa ahkeraa harjoittelua kohti Tampereen maailmancupia parin viikon päästä”, hän vielä lisää.  

Pronssille sijoittui Gloria (Attitude Sports, Elise, Pakilan Voimistelijat). Gloria lähti alkukilpailun jälkeen finaaliin ensimmäiseltä sijalta, joten kolmas sija oli joukkueelle pettymys.

”Kisapäivä ja valmistautuminen sujuivat joukkueella tänään hyvin. Finaalisuoritus oli ilmaisullinen ja osin parempi kuin alkukilpailussa. Ison virheen takia emme ole kuitenkaan tyytyväisiä kokonaisuuteen, joten myös sijoitus on pettymys”, Glorian joukkue harmittelee päivän päätteeksi.

Nuorten Suomen mestaruuden vei OVO Junior Team (Olarin Voimistelijat) heidän saavuttaessa finaalissa kärkisijan pistein 37,700. SM-hopealle voimisteli Minetit Junior (Tampereen Sisu) pistein 37,350. Pronssille taas ylsi kisojen järjestäjäseuran Lahjan Tyttöjen Sanix Valens Junior pistein 36,400.

Tulokset

Klikkaamalla sarjan otsikkoa pääset katsomaan kaikki tulokset.

Naisten SM-sarja

1. Minetit 38,500 (alkukilpailu 19,150, finaali 19,350)
2. OVO Team 38,350 (alkukilpailu 19,100, finaali 19,250)
3. Gloria 38,250 (alkukilpailu 19,300, finaali 18,950)

Nuorten SM-sarja

1. OVO Junior Team 37,700 (alkukilpailu 18,900, finaali 18,800)
2. Minetit Junior 37,350 (alkukilpailu 18,700, finaali 18,650)
3. Sanix Valens Junior 36,400 (alkukilpailu 18,300, finaali 18,100)

Haku