Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Me tehtiin tää!
22.12.2021

Me tehtiin tää!

valmentajia ryhmäkuvassa

Syksyllä 2020 alkanut Voimistelun 3.taso ja VaT-koulutus saatiin 19.12. päätökseen, kun opiskelijat kokoontuivat Vierumäelle päätösjaksolle. Koulutus on sisältänyt lähiopetusta niin Vierumäen urheiluopistolla kuin lajien leirien toimintaympäristöissä sekä paljon työskentelyä omassa seurassa oppimistehtävien parissa.

VaT-koulutuksen tavoitteena oli antaa valmiuksia ja osaamista toimia urheiluseura valmentajana kansallisen tason kilpa- ja huippu-urheilussa. Valmistavan koulutuksen pystyi suorittamaan oman työn ohessa ja se valmisti opiskelijaa näyttöihin, jotka annettiin opiskeluvuoden aikana. Opiskelijalle laadittiin henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma prosessin alussa ja 3. tason lajijaksot sijoitettiin koulutuksen lomaan.

Nyt valmistuneiden (VaT 2020–2021) joukossa sunnuntaina 19.12. iloitsi myös kurssin Primukseksi valittu Henrika Hällund (Wasa Unique). Hän kuvaili koulutusmatkaa moninaisesti, ”melkein kaikilla on ollut joku vaikeampi kohta matkan varrella ja se ei ole ollut niin kivaa juuri silloin, mut näin loppujen lopuksi se matka näyttää jotenkin paremmalta, kuvailee Henrika. ”Mut me tehtiin tää!” Eli valmista tuli ja ansiokkaasti suoritettujen näyttöjen vuoksi hänet myös palkittiin Vierumäellä.

Henrikan lisäksi koulutuksessa palkittiin lajiliiton puolesta Julianna Korjus (JäV) ja Cecilia Andler (HGK). ”Julianna on vuoden aikana suoriutunut hienosti tehtävistä, rakentanut hyvää ilmapiiriä sekä kehittynyt valmentajana, perustelee Veera Kainulainen, joka toimi yhtenä koulutuksen kouluttajista. ”Cecilia palkittiin myös hyvistä tehtävistä, esimerkillisestä, turvallisesta ja vastuullisesta valmennuksesta sekä hyvistä vuorovaikutustaidoista.” Onnea palkituille!

Kokonaisuudessaan koulutus oli monipuolinen ja välillä haastava. Haastetta toi korona-aika, hybridi toteutus ja seuratyön erilaiset muut haasteet. Mutta osaamistavoitteiden suunnassa yllettiin hienosti henkilökohtaisiin onnistumisiin ja päästiin syventämään valmennustietoa. ”Valmennusfilosofia on tarkentunut, sanoi Annika Sandås (GGF) ja ”muuttanut muotoaan, lisäsi Miia Kulmala (KRV). Niin kyl tää niin monipuolinen juttu on kokonaisuudessaan ja sit kun ajattelee rauhassa, niin varmasti niitä juttuja tulee sinne valmentamiseen, lisää Katja Leino-Murtojärvi (HVoLi).

”Se oli tosi hyvä, et lajitutkinto ja VaT oli rinnakkain. En tiedä, olisinko saanut niin paljoa pelkästä Vatista, mutta nyt ne menivät käsi kädessä. Lajitutkinto oli sellaista konkreettista ja VaT enemmän teoreettista ja ne täydensivät toisiaan”, pohti Suvi Lehvonen (Riihimäen liikuttajat) koulutuksen päätöstilaisuudessa.

Nyt joulukuun jaksolla valmistui 7 valmentajaa ammattivalmentajiksi ja 12 valmentajaa 3. tasolta. Onnea uusille ammattivalmentajille ja menestystä urallenne. Osa opiskelijoista jatkaa prosessiaan vielä VaTin osalta keväällä 2022.

Hae mukaan 2022-2023 koulutukseen keväällä

Seuraava uusi 3.taso ja VaT-koulutus alkaa loppuvuodesta 2022 ja sinne valitaan n. 16–18 valmentajaa huhtikuun hakulomakkeiden ja haastattelujen kautta. Voimistelun yhdistelmä koulutukseen vaaditaan lajin 2. tason koulutus tai muuten vastaava osaaminen, joka osoitetaan erikseen.

 

lisätiedot: Liisa Lappalainen

 

Haku