Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Lasten voimistelun linjaus 1-vuotias: mitä mieltä sinä olet?
13.01.2025

Lasten voimistelun linjaus 1-vuotias: mitä mieltä sinä olet?

Lasten voimistelun linjaus on saavuttanut yhden vuoden virstanpylväänsä. Keräämme kyselyllä tietoa, mitä mahdollisia muutoksia sen myötä on toiminnassa huomattu.

Linjauksen laatiminen vuonna 2023 ei ollut helppo tai suoraviivainen tehtävä – aivan kuten arki voimistelusalilla. Melu ja vilinä ovat osa normaalia toimintaa, ja kriittinen asioiden tarkastelu on auttanut kehittämään toimintaa niin, ettei vain jatketa vuodesta toiseen vanhoilla kaavoilla.

Lasten voimistelun linjaus on osa kansallista lapsistrategiaa ja sen toimenpidesuunnitelmaa. Tavoitteena on ollut vahvistaa toimijoiden valmiuksia huomioida paremmin lapsen oikeudet, kehittää hyviä käytäntöjä sekä lisätä ohjaajien pedagogista osaamista.

Erityistä huomiota on kiinnitetty lasten kehitykseen niin fyysisen kuin tunne-elämän osa-alueilla. Harrastustoiminnassa on pyritty vahvistamaan lapsilähtöisyyttä ja vähentämään suorituskeskeisyyttä sekä liian suuria vaatimuksia ja paineita.

Ensimmäisen vuoden opit ja kokemukset

Vuoden 2024 alussa linjauksen vaikutukset herättivät runsaasti keskustelua. Kansainvälisen toiminnan ikärajojen nosto jakoi mielipiteitä – osa kiitteli uudistusta, kun taas toiset kokivat syvää pettymystä. Joissain perheissä kyyneleitäkään ei voitu välttää.

Toinen paljon puhuttanut aihe oli kilpailupuvut. WhatsApp-ryhmät täyttyivät kysymyksistä ja kuvista: Mitä saa olla ja mitä ei? Alun käynnistysvaikeuksien jälkeen tilanne tasaantui, ja toimijat alkoivat keskittyä oman seuransa toiminnan kehittämiseen.

Joissakin seuroissa otettiin rohkeita askelia uusiin suuntiin. Vanhemmilta saatu palaute on ollut myönteistä: seuroissa on puututtu kipukohtiin ja keskusteluyhteys perheiden kanssa on parantunut.

Hyviä käytäntöjä kentältä

Tiina Reinikainen Mikkelin Voimistelijoista kertoo:

”Olen kokenut linjauksen hyvänä. Siinä on vahva pohja, johon toiminta perustuu. Olemme heränneet keskustelemaan valmentajien kanssa esimerkiksi lapsen suojaamiseen liittyvistä asioista, kuten kilpailupuvuista. On tärkeää, ettei lapsia altisteta liian aikaisin aikuismaiselle toiminnalle.”

Reinikaisen seurassa linjaus otettiin tosissaan.

”Teimme ohjaajille pakollisen tehtävän, jossa jokaisen piti tutustua linjaukseen ja sen sisältöön. Se oli tehokas tapa varmistaa, että ohjaajat ymmärtävät linjauksen periaatteet ja osaavat viedä ne käytäntöön,” Reinikainen jatkaa.

Kehittämistyö jatkuu

Nyt, kun linjaus on ollut voimassa vuoden, haluamme kuulla kentän kokemuksia. Olemme laatineet kolme erillistä kyselylomaketta yli 11-vuotiaille lapsille, valmentajille ja vanhemmille. Tavoitteenamme on saada mahdollisimman paljon palautetta tammikuun aikana, jotta voimme kehittää toimintaa entistä paremmin.

Kyselyt ovat nyt auki

 

Vastausaikaa on tammikuun loppuun saakka.

Kyselyjen avulla saamme arvokasta tietoa siitä, miten lapsen oikeudet, kasvun ja kehityksen tukeminen sekä hyvinvointi toteutuvat arjessa. Tavoitteena on luoda harrastusympäristöjä, jossa lapsi voi harrastaa haluamallaan tasolla ja tavoitteilla, samalla hyvinvointiaan ja sosiaalisia suhteitaan vaalien. Lasten voimistelun linjaus on tämän tärkeän tavoitteen työkalu.

Kiitos vastaamisesta!

Lisätietoja

Liisa Lappalainen

Liisa Lappalainen

Lasten liikunnan päällikkö

Osaamisen kehittäminen

Lasten voimistelun johtaminen ja kehittäminen (kouluyhteistyö, perheliikunta, lasten voimistelun linjaukset), ohjaajen ja valmentajien osaamisen kehittäminen ja valmentajien jatkokoulutukset (2.-3. tasot)

Haku