Voimistelun kahdeksan kilpalajin Suomen mestaruudet ratkotaan Ouluhallissa 2.-4.5.2025.
Voimistelun SM-kisat kokoavat lähes tuhat Suomen parasta huippuvoimistelijaa kilpailemaan SM-titteleistä kahdeksassa voimistelun kilpalajissa, jotka ovat akrobatia-, joukkue-, trampoliini- ja rytminen voimistelu sekä miesten ja naisten telinevoimistelu, kilpa-aerobic ja TeamGym.
Pisin SM-historia on miesten telinevoimistelulla, sillä ensimmäisen kerran SM-titteleistä kilpailtiin tässä lajissa yli sata vuotta sitten, vuonna 1916. Tuorein SM-laji on akrobatiavoimistelu, jossa kilpailtiin SM-kisoissa ensimmäisen kerran vuonna 2015.
SM-kilpailut ovat vuoden kotimainen kärkikisa voimistelussa. Suomen mestaruus on voimistelijoille itsessään arvokas ja SM-mitali kertoo vuosien aikana tehdystä kovasta työstä. SM-kisat toimivat monissa lajeissa myös karsintakilpailuina kansainvälisiin kilpailuihin.
Tänäkin vuonna SM-kilpailuissa nähdään iso liuta huippuja eri voimistelulajeista: naisten telinevoimistelussa Maisa Kuusikko, miesten telinevoimistelussa Emil Soravuo, kilpa-aerobicissa Sampo Nousiainen, rytmisessä voimistelussa Emmi Piiroinen ja joukkuevoimistelussa muun muassa MM-kultaa viime vuonna voittanut Minetit.
SM-kilpailut järjestää Oulun Pyrintö yhdessä Suomen Voimisteluliiton kanssa.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen
Kaikkien lajien yhteiset SM-kilpailut järjestetään Ouluhallissa (Ouluhallintie 20, 90130 Oulu) 2.-4.5.2025.
Lisätietoa kilpailujen verkkosivuilta >>
Osallistujatiedot ja aikataulu Kisanet.fi-sivustolta >>
Voimisteluliitto tiedottaa kaikissa lajeissa aikuisten sarjojen tulokset.
Median edustajat ovat tervetulleita SM-kisoihin – ilmoittaudu viimeistään 29.4. sähköpostilla: riikka.hopiavaara@voimistelu.fi