Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Koronasuositukset leviämisvaiheen alueille
27.11.2020

Koronasuositukset leviämisvaiheen alueille

Kuvassa teksti koronavirustilanteen vaikutus voimistelussa

Muuttunut koronepidemiatilanne vaikuttaa urheilu- ja seuratoimintaan koko Suomessa.

Voimistelussa tulevan viikonlopun 27.-29.11.2020 kilpailut, Kilpa-aerobicin SM-kilpailut ja kilpasarjojen mestaruuskilpailut sekä akrobatiavoimistelun luokkakilpailut järjestetään. Muut kyseisen viikonlopun kilpailut on peruttu tai siirretty uuteen ajankohtaan. Ajankohtainen tieto kilpailuista päivittyy Kisanettiin.

Akrobatiavoimistelun SM-kilpailut 5.-6.12.2020 perutaan, koska leviämisvaiheen alueilta ei voida matkustaa kilpailuihin.

Voimisteluliitto suosittelee, ettei leviämisvaiheen alueilta lähdetä voimistelukilpailuihin, -tapahtumiin tai -leireille oman alueen ulkopuolelle. Suositus koskee kaikkea muuta voimistelutoimintaa paitsi voimistelun maajoukkuetoimintaa.  

Lasten ja nuorten harjoittelua suositellaan järjestettävän mahdollisuuksien mukaan ulkona turvavälit ja koronaohjeistukset huomioiden, sekä tarjoamaan seurojen jäsenille etäharjoittelumahdolisuuksia.

Leviämisvaiheen alueilla sijaitsevien urheiluopistojen osalta leirityksiä pyritään siirtämään uuteen ajankohtaan. Tiedotamme muutoksista lajikohtaisesti. Toistaiseksi leviämisvaiheen alueiden urheiluopistoilla järjestetään vain maajoukkuetoimintaa.

Voimisteluliitto suosittelee seuraamaan ja noudattamaan voimisteluseurojen alueellisten viranomaisten ja sairaanhoitopiirien tarkempia ohjeistuksia seuratoimintaan ja koronatilanteeseen liittyen.


Koronaepidemian leviämisvaiheen alueita koskevat päivitetyt suositukset

Koronaepidemian leviämisvaiheen alueita (sairaanhoitopiirejä) koskevat seuraavat, päivitetyt suositukset (lähde Olympiakomitean koronaohjeistukset):

Aikuisten harrastustoiminta:
Aikuisten harrastustoiminnalla tarkoitetaan yli 20-vuotiaiden toimintaa.
Aikuisten harrastustoiminta ja harrastustason ottelu-, kilpailu- ja sarjatoiminta keskeytetään kaikissa lajeissa.
Aikuisten harrastustoiminnassa ei matkusteta otteluihin ja kilpailuihin oman alueen (sairaanhoitopiiri) ulkopuolelle.

Aikuisten kilpa- ja huippu-urheilu:
Aikuisten kilpa- ja huippu-urheilua on lajien maajoukkuetoiminta, SM- ja 1-divisioonatason toiminta sekä lajien kansainväliselle huipulle tähtäävä ammattimainen harjoittelu.
Aikuisten kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu toteutetaan omassa pienryhmässä ja joukkueessa.
Aikuisten EM- ja MM-karsintaottelut sekä SM- ja 1-divisioonan ottelut järjestetään ilman yleisöä.

Lasten ja nuorten toiminta:
Lasten ja nuorten toiminnalla tarkoitetaan alle 20-vuotiaiden toimintaa.
Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti. Ulkotiloissa harjoittelu toteutetaan omassa pienryhmässä ja joukkueessa.
Lasten ja nuorten kilpailuja ja otteluita ei järjestetä eikä lasten ja nuorten toiminnassa matkusteta tapahtumiin, otteluihin ja kilpailuihin oman alueen (sairaanhoitopiiri) ulkopuolelle.
Nuorten maajoukkueiden harjoittelu toteutetaan omassa pienryhmässä ja joukkueessa.

Pääkaupunkiseudulle tiukennetut rajoitukset

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kieltää pääkaupunkiseudulla sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet.

Lisäksi Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja Kauniaisissa astuvat voimaan tiukennetut rajoitukset maanantaina 30.11. Rajoitukset ovat voimassa kolme viikkoa, aina 20.12.2020 saakka. 

Lue tarkemmin pääkaupunkiseudun uusista, tiukentuneista rajoituksista koronakoordinaatioryhmän uutisesta (linkki avautuu uuteen ikkunaan).

Haku