Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Kilpailujen järjestämismaksut muuttuvat 1.1.2022 lähtien
08.12.2021

Kilpailujen järjestämismaksut muuttuvat 1.1.2022 lähtien

 

Suomen Voimisteluliitto on uudistanut kilpailujen järjestämismaksujen kokonaisuutta kaikkien lajien osalta. Muutos astuu voimaan 1.1.2022. Samaan aikaan olemme päivittäneet yleisiä ja lajikohtaisia kilpailujen järjestämisohjeita sekä kilpailujen osallistumismaksujen ala- ja ylärajoja. Sekä tiedot maksuista että ohjeista löytyvät uudistetuilta nettisivuiltamme.

Muutamme järjestämismaksuja, koska haluamme saada kaikkien lajien kilpailujen järjestämisen käytännöt, ohjeet ja maksut mahdollisimman yhteneväiseksi. Lisäksi järjestelmien (mm. Kisanet, SES, ScoreExpress, Vikis, Solid sport) kehittäminen ja muut niistä aiheutuneet kustannukset ovat nousseet viime vuosina. Liiton seurojen käyttöön teettämä järjestelmätyö auttaa merkittävästi seurojen kilpailujen järjestämistä. Järjestelmätyön lisäksi kilpailujen ja tapahtumien kehittämiseen, järjestelyjen tukemiseen ja konsultointiapuun satsataan toimihenkilöresursseja nyt ja tulevienkin vuosien aikana merkittävästi.

Kilpailujen järjestämismaksuissa käyttöön perusmaksu + prosentuaalinen maksu

Suurin muutos järjestämismaksuissa on se, että kaikissa lajeissa on jatkossa käytössä perusmaksu + prosentuaalinen osuus (0–35 %) kilpailujen osallistumismaksuista. Lajit on jaoteltu kategorioihin, jonka mukaan prosenttiosuus määräytyy. Prosenttiosuus on myös erisuuruinen riippuen kilpailun tasosta (cup/luokka/mestaruus/SM). Kategorioissa on huomioitu lajien erilaisuus mm. osallistuja- että katsojamäärien osalta, mahdollisuus kilpailussa toteutettavaan lisämyyntiin sekä erityisesti kilpailujen olosuhteista aiheutuvat kustannukset.

Kilpailujen järjestämisoikeuden haku edelleen puolivuosittain 

Voimisteluseurat voivat edelleen hakea vuosittain kilpailuja ja tapahtumia järjestettäväkseen aina huhti- ja syyskuussa. Kun seura saa järjestettäväkseen kilpailun tai tapahtuman, se sitoutuu noudattamaan liiton yleisiä kilpailu- ja kurinpitosääntöjä, liiton yleisiä kilpailujen järjestämisohjeita (mm. osallistumismaksujen min ja max, peruutusehdot, palkitsemiset, antidoping-asiat jne), lajikohtaisia kilpailujen järjestämisohjeita ja lajien sääntöjä.

Kilpailujen järjestämisohjeista lisätietoa 

Kilpailujen järjestämis- ja osallistumismaksuista lisätietoa 

Lajikohtaiset järjestämisohjeet ja lajien säännöt löytyvät lajien sivuilta

Tiedustelut kilpailujen järjestämismaksuista, yleisistä kilpailujen järjestämisohjeista ja kilpailujen ja tapahtumien haku- ja myöntämisprosessista

Tiina Koljander puh: 0400 566 658, tiina.koljander(at)voimistelu.fi

Haku