
Huippu-urheilun seuraverkostoon päättyi avoin haku 31.1. mennessä ja valinnat verkostoon on tehty avoimesti julkaistujen hakukriteerien perusteella. Päivitetyn huippu-urheilun seuraverkoston toimintakausi on 2023-2024 (2 vuotta).
Verkoston tavoitteena on seurojen toiminnan tukeminen, osaamisen kehittäminen, hyvien toimintamallien jakaminen yli seura- ja lajirajojen sekä voimistelun huippu-urheilun yhteisen suunnan työstäminen. Huippu-urheilun seuraverkoston toiminta tapahtuu sekä livenä että etänä toteutettavien verkostotilaisuuksien kautta. Vuoden 2023 syksylle toteutuu myös verkoston kansainvälinen opintomatka Saksan voimisteluliittoon, maajoukkuekeskuksiin, seuroihin ja kilpailutapahtumaan. Huippu-urheilun seuraverkostosta liitto kutsuu seuroja huippu-urheilun Tähtimerkin auditointiprosessiin, mikäli kansainväliset tuloskriteerit täyttyvät.
Valinnat verkostoon on tehty Voimisteluliiton nettisivuilla julkaistujen kriteerien perusteella liiton huippu-urheilun, voimistelu- ja seuratoiminnan asiantuntijoista koostuvassa toimihenkilöryhmässä (kokous 19.2.2023):
toiminnanjohtaja Maria Laakso
huippu-urheilun asiantuntijuus Emma Tast
Tähtiseura -toiminnan asiantuntijuus Tiina Saulila
voimistelu- ja seuratoiminnan asiantuntijuus Susanna Porola
seurakehityksen asiantuntija, esittelijä Tiina Koljander
Huippu-urheilun seuraverkostoon kaudelle 2023-2024 valitut seurat aakkosjärjestyksessä:
Elise Gymnastics
Espoon Telinetaiturit
HIFK Gymnastics
Jyväskylän Voimistelijat
Lahjan Tytöt
Olarin Voimistelijat
Oulun Pyrintö
Tampereen Sisu
Tampereen Voimistelijat
Turun Urheiluliitto
Voimisteluseura Helsinki
Tämä päivitetty huippu-urheilun seuraverkosto aloittaa toimintansa 14.3. yhteisellä tapaamisella Helsingissä. Livetapaamisen jälkeen tavataan n. kerran kuukaudessa etäyhteydellä.
Huippu-urheilun seuraverkoston yhteyshenkilö: tiina.koljander(at)voimistelu.fi, puh: 0400 566658