Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Haemme viestinnän asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen
01.11.2022

Haemme viestinnän asiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen

Somekanavien logoja

Haemme viestinnän asiantuntijaa Suomen Voimisteluliiton viestintä- ja markkinointitiimiin vakituiseen työsuhteeseen. Työ alkaa mahdollisimman pian.

Viestinnän asiantuntijana vastaat siitä, että liiton kanavissa kerrotaan innostavalla ja eri kohderyhmiä puhuttelevalla tavalla monipuolisesta ja perusliikuntataitoja kehittävästä voimistelusta. Viestinnän asiantuntijana edistät voimistelun strategisia tavoitteita ja tuot esille niin harrastevoimistelua kuin huippu-urheiluakin.  

Vastaat sosiaalisen median suunnittelutyökalusta eli pidät langat käsissäsi ja huolehdit, että somekanavissa tapahtuu oikeita asioita oikeaan aikaan. Kehität konsepteja ja tuotat laadukasta sisältöä suunnitelmallisesti. Olet rohkea kokeilemaan, haluat seurata dataa ja kehittää toimintaasi sen perusteella. Tuet muuta henkilöstöä onnistumaan omassa viestinnässään ja olet valmis kouluttamaan niin henkilöstöä kuin seurojakin eri viestinnän asioissa. Pystyt tarvittaessa tarttumaan myös muihin liiton viestinnän töihin, joihin kuuluvat esimerkiksi tiedotteiden kirjoittaminen, verkkosivujen päivittäminen, uutiskirjeiden työstäminen ja kuvapankin hoitaminen. Työnkuvaan kuuluu kehittäminen, tekeminen ja monipuolinen toteuttaminen.

Sinulla on näyttöjä vaikuttavasta viestinnän tekemisestä. Olet aikaansaava ja haluat oppia uutta joka päivä. Osaat kirjoittaa hyvin eikä kuvankäsittelykään ole sinulle vierasta.

Arvostamme monipuolista kokemusta viestinnän tehtävistä. Toivomme sinulta myös oma-aloitteisuutta, luovuutta, tehokkuutta, tiimityöskentelytaitoja ja reipasta otetta itsenäiseen työskentelyyn. Sinulla on myös hyvät yhteistyötaidot.

Tarjoamme itsenäisen, vastuullisen ja monipuolisen työn, jossa sinulla on tukena mukavat työkaverit ja asiantunteva tiimi. Työssäsi pääset käyttämään luovuuttasi ja tuottamaan sisältöjä eri kanaviin (verkkosivut, uutiskirjeet, sosiaalisen median kanavat kuten Facebook, Twitter, Instagram ja LinkedIn).

Työskentelemme pääasiassa suomen kielellä. Teemme töitä sekä Sporttitalolla Pitäjänmäessä että etänä.

Pääset mukaan vaikuttamaan lasten ja aikuisten hyvinvoinnin lisäämiseen yhdessä Suomen suurimmista lajiliitoista.

Lähetä hakemuksesi, CV:si ja lyhyt (1-2 minuuttia) esittelyvideo itsestäsi 22.11. mennessä osoitteeseen riikka.hopiavaara@voimistelu.fi. Linkkaa hakemuksessani työnäytteisiisi tai muuten kerro esimerkein, miten olet onnistunut sosiaalisen median kehittämisessä. Kerro hakemuksessasi myös palkkatoiveesi.

Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, voit soittaa (puh. 044 359 3082, soittoajat 4.11. klo 9–11, 7.11. klo 15–16.30 ja 16.11. klo 15–16) tai laittaa viestiä viestintäpäällikkö Riikka Hopiavaaralle (riikka.hopiavaara@voimistelu.fi).

 

Suomen Voimisteluliittoon kuuluu 372 seuraa, joissa liikkuu yhteensä 115 000 jäsentä.
Voimisteluliitolla on myös vahva kouluttajan rooli: noin 4000 ohjaajaa, valmentajaa ja seurajohdon edustajaa osallistuu Voimisteluliiton koulutuksiin vuosittain.

Suomessa järjestetään kilpailutoimintaa kahdeksassa eri kansainvälisessä voimistelulajissa: akrobatiavoimistelussa, joukkuevoimistelussa, kilpa-aerobicissa, miesten telinevoimistelussa, naisten telinevoimistelussa, rytmisessä voimistelussa, TeamGymissä sekä trampoliinivoimistelussa. Jäsenseuroissa järjestetään toimintaa harrasteliikunnasta huippuvoimisteluun.

Voimistelu liikuttaa!

Haku