Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Emmi Piiroinen on rytmisen voimistelun neliottelun uusi Suomen mestari
06.05.2023

Emmi Piiroinen on rytmisen voimistelun neliottelun uusi Suomen mestari

Olarin Voimistelijoiden Emmi Piiroinen voimisteli Tampereen SM-kilpailuissa loistokkaasti rytmisen voimistelun ottelumestariksi. Ottelutaistossa Olarin Voimistelijat hallitsivat tänään ottelun mitalisijoja, hopealle sijoittui saman seuran Lia Kallio ja pronssille Elisabeth Jamil. 

Emmi Piiroinen vei tiukassa ottelutaistossa kultasijan pistein 118,750. Tänään saavutettu mestaruus on Piiroiselle ensimmäinen laatuaan naisten sarjassa. 

“Olen tosi iloinen! Ja kiitollinen kaikille, jotka ovat tukeneet minua tällä kaudella. Virheiltä ei tänään vältytty, mutta pystyin kuitenkin nauttimaan tekemisestä ja oli tosi kiva kisata,” juuri kultaa voittanut Piiroinen kertoo haastattelussa.

Loistava startti naisten sarjassa

Tänä vuonna naisten sarjaan siirtyneeltä Piiroiselta neliottelun suomenmestaruus on upea suoritus. Vuoden 2022 parhaaksi rytmiseksi voimistelijaksi palkitun Piiroisen potentiaali nähtiin jo nuorten sarjassa. Viime kesän EM-kilpailuissa hän voimisteli historiallisesti finaalipaikoille kolmella välineellä. 

“Yritin tehdä tänään sen, mitä osaan ja nauttia tekemisestä. Kyllähän tämä nyt on hieno juttu, että näin nuorena saa kokea jotain tällaista,“ iloitsee Piiroinen päivän suorituksesta. 

Rytmisen voimistelun neliottelussa nähtiin tänään kovatasoinen ja tasainen kilpailu. Tänään ottelussa kilpailtiin neljällä välineellä: vanne, pallo, keilat ja nauha. 

“On todella positiivista, että meillä on loppukilpailussa 15 osallistujaa ja kilpailu on tasaista mitaleista sekä finaalipaikoista,” kommentoi lajipäällikkö Emma Tast heti kilpailun päätyttyä. 

Tuore Suomen mestari Emmi Piiroinen sekä pronssimitalisti Elisabeth Jamil tullaan näkemään seuraavan kerran 17.-21.5. rytmisen voimistelun EM-kilpailuissa, jotka käydään Azerbaidžanin Bakussa. 

Naisten neliottelu toimii myös yksilövoimistelijoiden ensimmäisenä karsintakilpailuna tuleviin syksyn MM-kilpailuihin. 

Naisten neliottelun tulokset 

  1. Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat), 118,750
  2. Lia Kallio (Olarin Voimistelijat), 112, 050
  3. Elisabeth Jamil (Olarin Voimistelijat), 109,200

Katso kaikki kilpailun tulokset täältä

 

Voimistelun SM-kilpailut käydään Tampereella 5.-7.5.2023. Mukana ovat kaikki kahdeksan Voimisteluliiton kansainvälistä kilpailulajia: akrobatiavoimistelu, joukkuevoimistelu, kilpa-aerobic, miesten telinevoimistelu, naisten telinevoimistelu, rytminen voimistelu, TeamGym ja trampoliinivoimistelu. 

Kuva: Ville Levijärvi

Haku