Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Emmi Piiroinen, Lia Kallio ja Suomen maajoukkue kilpailevat kahdessa rytmisen voimistelun maailmancupissa huhtikuussa
31.03.2025

Emmi Piiroinen, Lia Kallio ja Suomen maajoukkue kilpailevat kahdessa rytmisen voimistelun maailmancupissa huhtikuussa

Rytmisen voimistelun maajoukkue, Emmi Piiroinen ja Lia Kallio yhteiskuvassa maaliskuussa 2025.

Rytmisen voimistelun maailmancup-kausi avataan Bulgarian Sofiassa tulevana viikonloppuna 4.-6.4.2025. Seuraava maailmancup kilpaillaan pääsiäisenä 18.-20.4. Azerbaidžanin Bakussa.

Suomalaiset ovat hakeneet kansainvälistä kilpailukokemusta jo alkuvuodesta ja lähtevät huhtikuun maailmancup-kiertueeseen odottavaisin mielin. Uuden olympiadin myötä rytmisen voimistelun säännöt ovat uudistuneet, ja uudet kilpailuohjelmat on rakennettu niiden mukaisesti. 

Emmi Piiroinen ja Lia Kallio pääsevät haastamaan maailman huippuja 

Yksilöt kilpailevat edellisen olympiadin tapaan neljällä välineellä: nauhalla, keiloilla, vanteella ja pallolla. Maailman kärkiurheilijoita nähdään molemmissa maailmancupeissa: Sofiassa kilpailee muun muassa Pariisin olympialaisten pronssimitalisti Sofia Raffaelli (Italia) ja Bakussa tuore olympiavoittaja Darja Varfolomeev (Saksa). 

Neliottelun hallitseva Suomen mestari Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat) on ehtinyt kilpailla alkuvuodesta jo kahdessa Grand Prix -kilpailussa: Tartossa helmi-maaliskuun taitteessa 17-vuotias suomalainen nappasi finaalipaikat kolmella välineellä ja reilu viikko sitten Marbellassa pallo-ohjelmalla. 

“Alkuvuosi on sujunut ihan mukavasti. Olen kiertänyt jo pari kisaa tänä vuonna ja hakenut kokemusta uusiin ohjelmiin ja uusiin sääntöihin. Viime syksynä rakennettiin kolme täysin uutta ohjelmaa, ja yksi muokattiin uusien sääntöjen mukaisiksi, mutta vanhalla musiikilla. Niitä harjoitellaan ahkerasti treenisalilla päivittäin. 

Olen hyvin odottavaisilla mielin lähdössä tämän vuoden ensimmäiseen maailmancupiin. Tavoitteena on tehdä oma paras ja voimistella rohkeasti”, Piiroinen kertoo. 

Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat). Kuva: Indrek Kask.

Yksilösarjassa Suomea edustaa molemmissa maailmancupeissa myös Piiroisen seurakaveri ja viime vuoden neliottelun SM-hopeamitalisti Lia Kallio (Olarin Voimistelijat). Kallio avasi kilpailukautensa helmi-maaliskuun taitteessa Tarton Miss Valentine -kilpailussa. 

“Alkuvuosi on sujunut hyvin ja uudet ohjelmat ovat hyvässä kunnossa. Ensimmäisen kisan jälkeen ollaan treeneissä siistitty ohjelmia ja lähden hyvillä fiiliksillä kisaamaan. Tavoite on tehdä suoritukset, joihin voin olla tyytyväinen”, Kallio sanoo. 

Lia Kallio (Olarin Voimistelijat). Kuva: Indrek Kask.

Suomen maajoukkue avaa maailmancup-kauden innostuneena ja rohkeana 

Joukkueiden puolella Suomea edustaa maajoukkue, jossa voimistelevat Anni Olkkonen (Elise Gymnastics), Nea Kapiainen (Elise Gymnastics), Lumi Mäkinen (Turun Pyrkivän voimistelujaosto), Anastasiia Polishchuk (Elise-Vantaa) ja Miisa Kurvi (Imatran Voimistelijat).   

Myös joukkueiden puolella olympiadin vaihdos tuo uusia tuulia. Viiden voimistelijan kokoonpanot kilpailevat edelleen kahdella eri ohjelmalla, mutta välineisiin ja sääntöihin on tullut muutoksia. Tänä vuonna kilpaillaan viiden nauhan sekä kolmen pallon ja kahden vanteen ohjelmilla. 

“Alkuvuotemme on sujunut hyvin. Treeneissä olemme keskittyneet uusiin ohjelmiin, joihin saimme apua Bulgarian maajoukkueen valmentajalta. Ne ovat haastavia, mutta myöskin menneet hyvin eteenpäin.  

Kilpailimme helmikuun lopussa Miss Valentine -kilpailuissa ja mielestämme kisakausi lähti hyvin käyntiin, vaikka virheiltä ei vielä vältytty ja kehittämistä on vielä jonkin verran. Kilpailun jälkeen olemme erityisesti keskittyneet ohjelmien siistimiseen, joka pikkuhiljaa näkyy ulospäin. 

Lähdemme maailmancupiin innostuneina ja rohkeina. Tavoitteemme on parantaa aikaisempia suorituksiamme ja tehdä työtä yhdessä joukkueena”, joukkue kertoo kuulumisistaan kapteenien Anastasiia Polishchukin ja Anni Olkkosen välityksellä. 

RV Maajoukkue_2025

Maajoukkue 2025.

Maailmancupien kilpailujärjestelmä 

Rytmisen voimistelun maailmancupeissa yksilöt kilpailevat kaikilla neljällä välineellä kaksipäiväisissä karsinnoissa, jotka ovat samalla neliottelukilpailu. Kunkin välineen kahdeksan parasta etenee välinekohtaisiin finaaleihin. 

Joukkueiden kilpailusysteemi on sama, mutta joukkueilla on neljän sijaan kaksi ohjelmaa. Karsintojen perusteella selviää kaksiottelun voittajat, ja kunkin ohjelman kahdeksan parasta etenee ohjelmakohtaisiin finaaleihin. 

Voimisteluliitto tiedottaa kilpailujen tuloksista karsintojen ja mahdollisten finaalien jälkeen. 

Lisätietoja Sofian maailmancupista 4.-6.4.2025 

Lisätietoja Bakun maailmancupista 18.-20.4.2025 

Aikataulut, Sofian maailmancup 4.-6.4.2025 

Perjantai 4.4. 

Klo 9–20.13 yksilöiden karsinta, pallo ja vanne (Emmi Piiroinen ja Lia Kallio ryhmässä C klo 15.06 alkaen) 

Klo 21.15–22.40 joukkueiden karsinta, viisi nauhaa (Suomi ryhmässä B klo 22 alkaen) 

Lauantai 5.4. 

Klo 9–20.13 yksilöiden karsinta, nauha ja keilat (Emmi Piiroinen ja Lia Kallio ryhmässä C klo 17.52 alkaen) 

Klo 21.15–22.40 joukkueiden karsinta, kolme palloa ja kaksi vannetta (Suomi ryhmässä B klo 21.15 alkaen) 

Sunnuntai 6.4. 

Klo 12.30–17.05 finaalit 

Aikataulut, Bakun maailmancup 18.-20.4.2025 

Perjantai 18.4. 

Ajat ovat Suomen aikaa.

Klo 9-17.30 yksilöiden karsinta, pallo ja vanne  (Lia Kallio ryhmässä A klo 9-10.45, Emmi Piiroinen ryhmässä D klo 15.40-17.30)

Klo 18.35-20.05 joukkueiden karsinta, viisi nauhaa (Suomi ryhmässä B klo 19.35-20.05)

Lauantai 19.4. 

Klo 9-17.30 yksilöiden karsinta, nauha ja keilat (Lia Kallio ryhmässä A klo 11.13-12.55, Emmi Piiroinen ryhmässä D klo 13.45-15.33)

Klo 18.15-19.45 joukkueiden karsinta, kolme palloa ja kaksi vannetta (Suomi ryhmässä B klo 18.15-18.20)

Sunnuntai 20.4. 

Finaalit klo 11-15.47

Lisätietoja: 

Emma Tast, rytmisen voimistelun lajipäällikkö 

Emma.tast@voimistelu.fi, p. 045 807 2121 

Haku