Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Ada keskittyy voimistelun tulevaisuuteen
12.01.2021

Ada keskittyy voimistelun tulevaisuuteen

Kirjoitimme Voimistelu-lehdessä 4/2020–2021 voimistelun huipuista ja historiasta. Soitimme myös Oulun Pyrinnön Ada Hautalalle ja kysyimme, onko historiikit luettu. 

Edellisen kerran telinevoimistelun arvokisat on voimisteltu Suomessa yli kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1985, Helsingissä. Tuolloin kilpailemassa oli muun muassa Marja Räisänen, joka nähtiin myös silloisessa kisajulisteessa. 

 

– En kyllä tiennyt, että edelliset arvokisat ovat olleet Suomessa silloin. Marja kyllä on tuttu tuomaripöytien takaa ja liiton toiminnasta, mutta tätä en hänestä tiennyt. Olisi kyllä upeaa kisata arvokisat Suomessa, pääsisi perhe ja ystävät isommin kannustamaan. Saataisiin kenties katsomoonkin sitten enemmän ääntä ja tunnelmaa myös suomalaisten suorituksille. 

Seuraavista telinevoimistelun Suomessa pidettävistä arvokisoista voimme vielä vain haaveilla, mutta keväällä, mikäli koronatilanne sallii, voimistellaan Tuusulassa junioreiden PM-kilpailut. Adaa siellä ei nähdä kuin korkeintaan kisakatsomossa.

– Toivottavasti joukkueeseen pääsisi myös meiltä Oulusta voimistelijoita. Olen itsekin jPM-kisoissa ollut ja se on tärkeä kisa koko joukkueelle. Jos aikatauluni sallii, niin olisihan se mukava mennä katsomaan ja kannustamaan, kun kisat ovat lähellä. 

Puhuttaessa olympialaisista Adalla nousee useampi voimistelunimi mieleen; Annika UrvikkoOskar Kirmes ja Heikki Savolainen Myös Jani Tanskasen MM-kulta on muistissa. Kuitenkin arkipäivässään Ada elää voimistelun tulevaisuutta ja katse on suunnattuna kohti Pariisin olympialaisia 2024. Emil Soravuon tavoin Ada uskoo, että voimistelun sadas olympiamitali voisi hyvinkin tulla jo Pariisista. 

 

– Kyllähän ne olympialaiset ovat mielessä lähes päivittäin, kun päätavoitteenani on Pariisin kisat, Tokio tulee nyt liian nopeaa, kun jäljellä on vain yhdet EM-kisat karsintaan. Mielestäni suomalainen voimistelu on mennyt eteenpäin ja uskon kyllä, että mitali Pariisista on mahdollinen suomalaisille. Se vaatii kaikkensa antamista voimistelulle.

 

Lue Voimistelu-lehdestä 4/2020–2021 lisää voimistelun huipuista ja historiasta Sanna Yli-Patolan kirjoittamasta jutusta. 

 

 

Haku