Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Telinevoimistelun World Challenge Cupin toinen karsintapäivä Tel Avivissa ei tuonut suomalaisille lisää finaalipaikkoja
02.06.2023

Telinevoimistelun World Challenge Cupin toinen karsintapäivä Tel Avivissa ei tuonut suomalaisille lisää finaalipaikkoja

Telinevoimistelun World Challenge Cupin toinen karsintapäivä Tel Avivissa, Israelissa ei tuonut suomalaisille lisää finaalipaikkoja. Suomalaisvoimistelijoiden kilpailut jatkuvat kuitenkin huomenna, lauantaina, kun kilpaillaan hypyn ja nojapuiden telinefinaalit.

” Sain tehtyä ehjät sarjat, mutta suorituksissa tuli muutamia isompia virheitä. Kilpailu oli kovatasoinen, joten finaalipaikkoihin olisi tarvinnut lähes täydelliset sarjat. Innolla odotan huomista hyppyfinaalia.”, kommentoi päivän suoritustaan Adeliina Siikala (HIFK Gymnastics, Helsinki).

” Puomi ei tänään onnistunut. Permannolla tein parhaani, hieman volttien alastulot olivat hakusessa, mutta sain kauden parhaat D-pisteet sekä onnistuneen sarjan, joista olen iloinen.”, kertoi puolestaan Malla Montell (Oulun Pyrintö).

Kilpailut jatkuvat lauantaina hyppy ja nojapuufinaaleilla. Sunnuntaina kilpaillaan vielä puomin ja permannon telinefinaalit.

Tulokset

 

Haku