Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Oulun Voimisteluseura palkittiin Vuoden 2021 urheiluseurana
14.01.2022

Oulun Voimisteluseura palkittiin Vuoden 2021 urheiluseurana

OVOS palkittiin Vuoden urheiluseurana Urheilugaalassa

Oulun Voimisteluseura palkittiin Urheilugaalassa Vuoden 2021 urheiluseurana. Tänä vuonna Vuoden urheiluseuran valintakriteereinä olivat turvallisen toimintaympäristön ja yhdenvertaisuuden edistäminen.

92 vuotta täyttävä Oulun Voimisteluseura on voimisteluun ja tanssiin erikoistunut oululainen seura, joka tarjoaa monipuolista harrastus- ja kilpatoimintaa kaiken ikäisille liikkujille. Seura omaa Tähtimerkin sekä lasten ja nuorten, että aikuisten osa-alueesta. Turvallisen toimintaympäristön ja yhdenvertaisuuden toimenpiteet ovat juurtuneet osaksi seuran toimintaa jo vuosien ajan.

Oulun Voimisteluseura haluaa tarjota elämyksiä, toimia suvaitsevana ja yhdenvertaisen yhteisönä, vaalia terveellisiä elämäntapoja ja kantaa vastuuta ympäristöstä. Erityisesti kestävän kehityksen teemoihin seuroissa on panostettu vahvasti vuodesta 2010 lähtien.

Kestävää kehitystä on huomioita erilaisten alateemojen avulla. Oulun Voimisteluseuran Liikuntaleikkikoulun toimialavastaavan ja kestävän kehityksen vastaavan Raija Salorannan mukaan viime vuosina kiintopisteessä on ollut erityisesti sosiaalisen kestävän kehityksen edistäminen. Esimerkiksi 2021–2022 kestävän kehityksen keskiössä on Hyvää mieltä harrastamisesta – henkinen hyvinvointi -kokonaisuus, jonka avulla halutaan varmistaa, että seurassa toimitaan hyvässä hengessä, oikeudenmukaisesti ja toisia kunnioittaen. Toiminnan kulmakivenä on, että jokainen kokee olonsa seurassa turvalliseksi – kiusaamiselle ja syrjinnälle on ehdoton nollatoleranssi.

Palkitseminen osoitti, että asioita on tehty oikein

Seurassa huomiota on kiinnitetty erityisesti siihen, että seura toimii muuttuvan toimintaympäristön vaatimalla tavalla. Seura tarjoaa valmentajilleen ja ohjaajilleen mediakoulutusta ja seuraan on määritelty yhteiset sosiaalisen median pelisäännöt.

Oulun Voimisteluseuran puheenjohtajan Eeva-Leena Ylimäen mukaan yhteiset toimintatavat ovat avainasemassa turvallisen toimintaympäristön rakentamisessa. Seuran johtokunnan lisäksi toimintaa suunnittelevat myös seuran valmentajat ja ohjaajat. Yhdessä tekeminen näyttäytyy seuran yhteisöllisyydessä ja ilmapiirissä merkittävällä tavalla – vastuuta kannetaan yhdessä koko seuran voimin.

Vuoden urheiluseuran titteli on Ylimäen mukaan hieno kunnian osoitus.

– Tämä on ollut yllätyksellinen matka. Ehdokkuus oli jo itsessään meille yllätys ja kärkikolmikkoon pääsy tuntui voitolta. Tämä palkinto on osoitus siitä, että olemme tehneet asioita oikein, Ylimäki toteaa.

Kiitospuheessaan Ylimäki jakoi kiitosta niin seuran toimijoille, Voimisteluliitolle kuin Oulun kaupungille.

– Kiitos seuran pitkästä ja pitkäjänteisestä työstä, jota olemme tehneet. Kiitos Voimisteluliitolle, joka nimesi meidät ehdokkaaksi ja näki toimintamme kriteerien arvoisena. Erityiskiitos seuramme valmentajille, ohjaajille ja apuohjaajille. Nämä tahot ovat niitä, jotka toteuttavat turvallista toimintaympäristöä ja yhdenvertaisuutta harjoituksissa ja voimistelusalilla, Ylimäki summaa.

Lähde: www.olympiakomitea.fi
Artikkelikuva: Janina Pitkänen, Urheilugaala

Haku