Joukkuevoimistelun suomenmestaruus Tampereen Voimistelijoiden Mineteille

15.5.2016 |
Joukkuevoimistelun SM-kilpailut on saatu päätökseen Vantaalla. Naisten sarjan kirkkaimman mitalin vei hallitseva maailmanmestarijoukkue Tampereen Voimistelijoiden Minetit yhteispistein 39.150. Joukkue pääsi myös ensimmäistä kertaa historiassa tuulettamaan suomenmestaruutta kisoissa ojennettavalla voittopokaalilla, "Tytöllä", johon on kaiverrettu aiempien mestaruusjoukkueiden nimet vuodesta 1991 lähtien. Aiempina vuosina pokaali on jaettu voittajajoukkueelle jälkikäteen.
  

"Huikea fiilis! Saatiin sekä alkukilpailuun että finaaliin onnistuneet suoritukset ja tosi hyvät pisteet, ja näin ollen saatiin uusittua mestaruus. Tämä oli nyt viimeinen kilpailu ennen MM-kisoja, ja sinne lähdetään valmistautumaan hiomalla ohjelmaa vielä koreografin kanssa, ja tietysti treenamalla kovaa", kertoo joukkueen kapteeni Ella Ratilainen.

Toisen sijan vei Olarin Voimistelijoiden OVO Team pistein 38.300, ja kolmanneksi ylsi lopulta tiukan kamppailun jälkeen Vantaan Voimisteluseuran Team Vantaa 35.950 pisteellä, 0,45 pisteen erolla neljänneksi sijoittuneeseen Jyväskylän Naisvoimistelijoiden Sirius-joukkueeseen. Team Vantaa ja Sirius lähtivät finaaliin jaetulta kolmannelta sijalta.

SM-kilpailut olivat viimeinen karsintakilpailu kesäkuussa Tšekin Brnossa pidettäviin MM-kilpailuihin. Hallitsevan maailmanmestarin, Tampereen Voimistelijoiden Minettien lisäksi Suomi saa maakiintiön mukaisesti lähettää kilpailuun kolme joukkuetta. Aiempien karsintakilpailuiden pisteet huomioiden Suomea lähtevät Minettien lisäksi edustamaan OVO Team, Team Vantaa ja Sirius.

14-16-vuotiaiden sarjassa mestaruuden vei Olarin Voimistelijoiden OVO Team Junior kokonaispistein 38.000. Toiseksi sijoittui Tampereen Voimistelijoiden Minetit 37.350 pisteellä, ja kolmanneksi SC Vantaan ja Tapanilan Erän seurayhteistyöjoukkue Elite 35.950 pisteellä.

 

Viikonloppuna ratkottiin myös kilpasarjojen mestaruudet. 

Kaikki tulokset löytyvät Kisapalvelusta.

Yli 16-vuotiaat SM-sarja: http://voimistelu.kisapalvelu.fi/vvs_jv_sm_201605/index.web?pg=discs;disc=9;clsid=10
14-16-vuotiaiden SM-sarja: http://voimistelu.kisapalvelu.fi/vvs_jv_sm_201605/index.web?pg=discs;disc=9;clsid=9
Yli 18-vuotiaiden kilpasarja: http://voimistelu.kisapalvelu.fi/vvs_jv_sm_201605/index.web?pg=discs;disc=9;clsid=6
16-20-vuotiaiden kilpasarja: http://voimistelu.kisapalvelu.fi/vvs_jv_sm_201605/index.web?pg=discs;disc=9;clsid=7
14-16-vuotiaiden kilpasarja: http://voimistelu.kisapalvelu.fi/vvs_jv_sm_201605/index.web?pg=discs;disc=9;clsid=8