Ikiliikkeen toisilta oppimisen festareilla jaettiin osaamista ikääntyvien liikunnasta

28.4.2016 |

Iäkkäiden liikunnanohjaajat kokoontuivat jälleen Varalaan oppimaan toistensa liikunnanohjauksista. Päivän aikana vaihdettiin monia ideoita ja saatiin tietoa Ikiliikkeen hyvistä käytänteistä.  

 

Varalan Urheiluopistoon kokoontui huhtikuisena lauantaina iäkkäiden liikunnanohjaajia ympäri Suomea jakamaan osaamistaan. Jo toisen kerran järjestetyn toisilta oppimisen festareiden periaatteena on, että halukkaat ohjaajat pitävät lyhyen näytetunnin ja toiset ohjaajat voivat napata siitä uusia ideoita omaan jumppaansa.

 

Tällä kertaa näytetuntien sisältöinä oli lämmittelyä, keppijumppaa, luisutinjumppaa, kehonhuoltoa, soutuspinningin esittelyä ja Bailamama®-konseptin jumppaa. Jumpissa käytettiin apuna monia eri välineitä, mutta samalla todettiin, että välttämättä jumppaamisen ei tarvita erikoisia liikuntavälineitä. Esimerkiksi Palokan Naisvoimistelijoiden Mirva Martikaisen ohjaama luisutinjumppa hauskuutti monia osallistujia, sillä huopakankaan päällä liukumalla saatiin aikaan monia tehokkaita liikkeitä.

 

Ruokailun jälkeen oli vuorossa Ikiliikkeen hyvien käytäntöjen jakaminen Kauhajoen Naisvoimistelijoiden Kaisa Isomäen tekemän opinnäytetyön muodossa. Kaisa oli tutkinut kyselyiden ja haastatteluiden avulla eri Ikiliike-seurojen käytäntöjä ja jakoi osallistujille niistä saatuja tuloksia. Työssä oli selvinnyt, että eri seuroissa oli erilaisia käytäntöjä kannustaa iäkkäitä liikkumiseen. Esimerkiksi eräässä seurassa järjestettiin yhteisiä kyytejä ja kulkemisia jumppaajien kesken ohjatulle tunnille.

 

Koulutuspäivän lopuksi monet totesivat, että päivä tuntui loppuvan kesken, sillä asioiden parissa olisi voinut jatkaa pidempäänkin. Koulutuspäivän aikana kävi ilmi, että ohjaajat ovat todella motivoituneita kehittämään ikääntyvien liikuntaa seuroissa jatkossakin, ja ehkä tästä syystä eräs osallistuja kommentoi, että koulutuspäivän aikana "fiilis oli katossa". Myös uudet ohjaajat innostuivat liikuntaryhmien perustamisesta ikääntyville: "Ideoita pursuen palasin töihin viikonlopun jälkeen ja aion kehittää siellä tämän tyyppistä ikiliikettä!"