Mestaruuskilpailut aiheuttavat vilinää Liikuntamyllyssä

23.4.2016 |

Nyt viikonloppuna kilpaillaan Helsingissä Suomen Voimisteluliiton mestaruuskilpailuissa. Mukana on hurja määrä voimistelijoita niin miesten kuin naistenkin puolelta ja kaikkiaan kilpailemassa on jopa noin 900 voimistelijaa.

 

Viikonloppuna kilpaillaan Helsingissä voimisteluseura Kiepin järjestämissä Suomen Voimisteluliiton mestaruuskilpailuissa. Liikuntamyllyssä riittää vilinää koko viikonlopulle, kun kilpailemassa ovat kaikki niin miesten kuin naisten luokat, yhteensä kilpailijoita on jopa noin 900. Viikonlopun aikana karsitaan paikoista myös Euroopan ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin sekä avataan miesten telinevoimistelun JunnuGym-sarja.

Yksistään E-luokassa oli tänään kilpailemassa 94 tyttöä ja nuorta naista, ollen yksi kilpailujen suurimmista yksittäisistä luokista. Kun kilpailijoita on paljon, venyy kisakin pitkäksi, mutta se ei Vaasan Telinetaitureiden Lotta Saarimaata haittaa.

”Pitkässä kilpailussa ehtii nähdä enemmän myös muiden voimistelijoiden suorituksia ja niistä saa monesti inspiraatioita ja voi oppikin jotain uutta. Omaan kilpailuuni olen tyytyväinen, vaikka permannolla tuli turhia virheitä ja puomilta tipuin kerran. Nojapuut ja hyppy menivät hienosti”, Lotta kertoi pitkän kisan jälkeen.

”Kilpailemisessa parasta on, kun saa uusia kokemuksia ja myös yleisölle esiintyminen on kivaa. Parhaat kaverini ovat myös voimistelijoita ja heidän kanssaan on mukava treenata yhdessä lähes päivittäin ja reissata viikonloppuisin kisoihin”, tuumasi Lotta vielä ennen kotimatkalle lähtöä.

E-luokassa kilpaillaan niin neliottelussa kuin telinekohtaisissa kilpailuissa sekä Suomen Voimisteluliiton mestaruuskilpailuissa myös seurajoukkueittain. Lotta sijoittui neliottelussa sijalle 17. ja oli hienosti onnistuneella hypyllä ihan himpun päässä mitalisijasta sijoittuen neljänneksi. Kotiin viemisenä tällä kertaa mitalien sijasta kisakokemusta ja hyviä muistoja. Kilpailujen tulokset löytyvät täältä.

Kilpailut jatkuvat vielä huomenna tyttöjen C-luokan sekä maajoukkuelinjan 2–4-luokkien kilpailuilla.