Kevyesti villasukan voimin

27.4.2016 |

Joka lauantaiaamu Joensuun Voimistelu ja Liikunta ry:n järjestämä Soft Saturday -ryhmä kokoontuu tutustumaan liikunnan maailmaan erilaisten teemojen ja harjoitteiden kautta. Tällä kertaa vuorossa on villasukkajumppaa, jossa sukkaa käytetään välineenä helppoja lihaskuntoliikkeitä tehdessä. Ohjaaja Pihla Ruuska kertoo saaneensa ideoita liikkeisiin netistä. 

"Tällä tavoinhan voisi kotona luututa lattioita, vaihtaisi sukkien tilalle vain luutut”, vitsailee yksi jumppareista muiden nauraessa samaa. 

Soft Saturday -ryhmä perustettiin viime syksynä, kun huomattiin, että matalan kynnyksen liikunnalle ja vähän liikkuneille uusille harrastajille olisi tarvetta perustaa oma ryhmä. Tunti on nimensä mukaisesti kevyttä kropan herättelyä lauantaiaamuihin, jonne jokainen osallistuja saa tulla täysin omana itsenään. Aikaisempaa kokemusta liikunnasta ei tarvita. 

Jumpparit toteavat yhteen ääneen, että uusiin ryhmiin meneminen jännittää. Syynä ovat usein aiemmat kokemukset. Joskus matalan kynnyksen ryhmät eivät sisällä tarpeeksi helppoja liikkeitä vähän liikkuvien rauhalliseen tahtiin. Sopivan ryhmän löytäminen on haastavaa ja usein ryhmäkoot ovat liian suuria. Soft Saturday -ryhmäläiset ovat kuitenkin todella tyytyväisiä ohjaajan Pihlan tunteihin, joissa teemat vaihtelevat mukavan usein ja ovat huolella valmisteltuja. Myös ryhmäkoko, noin 10 henkeä, on sopiva. Näin ohjaaja pystyy neuvomaan jokaista vuorollaan, kädestä pitäen.    

“Ehdottomasti tällaisia ryhmiä lisää
”, toteavat kaikki tunnin päätteeksi. Seuraavalla kerralla ryhmäläiset tutustuivat keppijumpan saloihin.