Aktiivista aikuisliikunnan kehittämistä seuroissa

28.3.2016 |

Onnistuneet caset jakoon -nimellä käynnistettiin 15.3. Valon ja useamman lajiliiton yhteinen seurakehittämiskokeilu. Kuvassa Tuusulan Naisvoimistelijoiden edustajat pohtimassa oman seuransa toimintaa ja kertomassa uusien kohderyhmien tavoittamiskeinoista. Jalkapalloseuran edustaja kertoi seuran suunnitelmista luoda digitaalinen työkalu siihen, että seura voisi reagoida satunnaisten harrastepelaajien toiveisiin "pelailla ensi perjantaina yhdessä jossain". Olisiko tämän tapainen toiminta voimisteluseuroissa toteutettavissa?

Lapinlahdella ja Kemissä kokoontuivat aikuisliikunnan ohjaajat vahvistamaan osaamistaan liiton edustajan opastuksella Opi seurassa -idealla. Voisiko meidän seura luoda aikuisohjaajille vahvan yhdessä kehittymisen kulttuurin toisiamme tuutoroiden?

Lahdessa ja Tampereella aikuisliikunnan nykytilaa ja kuluvan kauden sekä ensi syksyn trendejä pohdittiin alueellisissa seurakohtaamisissa. Seuroilla on erinomaisia yhteistyökokeiluja, jotka ovat poikineet mm. ohjaajavaihtoa sekä yhteistä toimintaa Valkeakoskella. Into ja myönteiset, sitkeät yhteydenotot ovat tuottaneet tuloksia muuallakin. Hiertävät asiat kunnan tai muiden seurojen kanssa kannattaa sitkeästi neuvotella auki - mikä ratkaisu toisi etua molemmille?