Suomen joukkueella kovat tavoitteet tälle kaudelle

24.2.2016 |

Suomen rytmisen voimistelun maajoukkue on kilpaillut yhdessä vuodesta 2013 asti. Pitkä yhteinen kilpailu-ura on muokannut tyttöjen voimistelun yhteneväiseksi ja tiimityöskentelyn saumattomaksi. Heidän seuraavana päätavoitteenaan ovat Rion olympialaiset, johon muilla World Cupissa kilpailevilla joukkueilla on jo paikka. Huhtikuun Test Eventissä on vielä tarjolla vielä kolme tikettiä olympialaisiin, joista Suomi kamppailee viiden muun joukkueen kanssa.

Espoossa nähdään, kuinka Suomi pärjää taitavien kilpakumppaneidensa rinnalla. Joukkueessa kilpailevat Riikka Kangas, Sonja Kokkonen, Iina Linna, Aino Purje, Kati Rantsi ja Emma Rantala ovat valmiina kovatasoiseen kauteen, mikä näkyy myös noin 30 tuntia viikossa treenaavan joukkueen tossujen ja nauhojen kulutuksessa.

Olympialaisiin myös mielivät yksilöt Ekaterina Volkova sekä Jouki Tikkanen pääsevät mittelemään taitojaan kansainvälisten kilpasiskojen kanssa kotiyleisön edessä. Heillä on tiukka taisto edessään, sillä moni kilpailuihin tulijoista kuuluu aivan maailman kärkivoimistelijoihin.

Volkovalla on kolme uutta ohjelmaa tänä vuonna, jotka tullaan näkemään Rytmisen voimistelun World Cupissa tällä viikolla. Vanha keilaohjelma käy jo rutiinilla, ja pallo-, nauha- sekä vanneohjelmia hiotaan täydellisiksi kevätkuukausina.

Viikonloppuna pidetyssä kauden ensimmäisessä GP:ssä Moskovassa Volkova voimisteli hienosti 4-ottelussa sijalle 15. Uudella pallo-ohjelmallaan hän saavutti yhdeksännen sijan. 4-ottelun voitto meni Venäjän Aleksandra Soldatovalle, joka on myös tulossa kilpailemaan Espooseen.

Suomen joukkue sijoittui sijalle 6. Bulgarian joukkueen viedessä voiton 2-ottelussa.

Seuraa World Cuppia täältä, sekä muita rytmisen voimistelun uutisia täältä.