Suomen maajoukkue leirillä Stanfordissa

19.2.2016 |

Suomen miesten telinevoimistelun maajoukkue matkasi viime viikolla rapakon taakse leireilemään Stanfordiin, Yhdysvaltoihin. Kahden viikon mittainen leiri päättyy Stanfordin yliopiston isännöimään kansainväliseen miesten telinevoimistelun joukkuekilpailuun la 27.2.

Akateeminen valmennusleiri mahdollistaa suomalaisille voimistelijoille tervetullutta kokemusta joukkueena kilpailemisesta, mihin harvemmin Suomessa on mahdollista. Lajissa kansainvälisiä joukkuekilpailuja on myös harvoin.  Odotettavissa on kovatasoinen kilpailu, jonka myötä suomalaiset saavat hyvää kokemusta ja oppia tulevaisuutta silmällä pitäen. Asiantunteva, runsaslukuinen yleisö luo kilpailuissa suurten urheilutapahtumien kaltaista tunnelmaa joka sytyttää myös suomalaiset.

Leirillä on ollut tekemisen meininki! Olemme jo ehtineet tehdä kaksi harjoituskilpailua ja pojat ovat harjoitelleet ahkerasti. Muutenkin tunnelma Stanfordin yliopiston salilla on ollut erittäin hyvä ja innostunut”, kertoo Suomen joukkue kuulumisiaan.

Japani ja USA ovat miesten telinevoimistelussa johtavia maita. Yllätyksenä ei siis tule, että jo 25 vuotta samaisessa kilpailuissa käynyt Japani on voittanut kyseiset joukkuekilpailut yksikertaisesti aina. Haastetta ja kovatasoisia vastustajia on siis Suomen joukkuetta vastassa. Jopa järjestäjät haastoivat Suomea voittamaan voittamattoman Japanin. 

Kilpailussa USA:n yliopistojoukkueiden sekaan kansainvälistä väriä Suomen ja Japanin lisäksi tuo Kanadan joukkue.

Suomen joukkueella on luvassa hyvää oppia korkeatasoisessa kilpailussa.

Miesten telinevoimistelussa on jaossa yksi paikka Rion toiseen alkukarsintaan, joka järjestetään huhtikuun lopulla Riossa. Stanfordin leiri on osaltaan myös totuttautumista Rioon ja tulevaan aikaeroon.

Suomen maajoukkue on käynyt viimeksi kaksi vuotta sitten Stanfordin yliopiston isännöimässä kansainvälisessä joukkuekilpailussa.

 

Matkalla mukana:

Voimistelijat: Oskar Kirmes, Heikki Niva, Tomi Tuuha, Petrus Laulumaa, Kasper Holopainen, Heikki Saarenketo ja Sakari Vekki

Valmentajat: Timo Holopainen, Mati Kirmes ja Mika Holopainen

Fysioterapeutti: Vesa Kuparinen

Tuomari: Juha Tanskanen (saapuu kilpailuun)