URA:n opiskeluapurahat myönnetty

8.12.2015 |

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) jakoi tänään Pohjois-Haagan yhteiskoulussa pidetyssä tilaisuudessa 83 urheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2015-2016. Vuonna 1972 presidentti Kekkosen toimesta perustetun säätiön tarkoituksena on edistää urheilijoiden ammatinvalinnan ja ammattiin valmistautumisen hyväksi tehtävää työtä sekä tukea aktiiviuransa lopettaneiden urheilijoiden kouluttautumista. URA-säätiö on jakanut opiskeluapurahoja yhteensä jo yli 4 miljoonan euron edestä.

Lähes 400 urheilijaa haki apurahaa

URA-apurahaa lukuvuodelle 2015-16 haki ennätyksellisen suuri määrä urheilijoita. 393 hakijasta apurahan saajiksi valikoitui 83 huippu-urheilijaa. Opiskeluapurahan saajat edustavat kesä- ja talviolympialajeja, ei-olympialajeja ja vammaisurheilua yhteensä 34 lajista.

Apurahaurheilijoiden joukossa on olympia-, paralympia- ja MM-kisaedustajia, aikuisten ja nuorten arvokisamitalisteja sekä tulevaisuuden menestyjiä. 2000 euron suuruisen apurahan saivat muun muassa suunnistaja Sofia Haajanen, yleisurheilijat Oona Kettunen ja Roni Ollikainen sekä telinevoimistelijat Kasper HolopainenMarkku Vahtila, Rosanna Ojala ja Annika Urvikko.

Apurahan saajista miehiä on 47 ja naisia 36. Puolet apurahan saajista opiskelee suomalaisesssa yliopistossa, reilu neljännes ammattikorkeakoulussa ja joka kymmenes ammatillisessa oppilaitoksessa. Yhdeksän apurahaurheilijaa opiskelee ulkomailla. Apurahan saajista kymmenen on jo päättänyt aktiiviuransa.

Apurahoilla suuri merkitys opiskelevan urheilijan taloudessa

– Urheilijat pitävät apurahaa todella suuressa arvossa. Apuraha merkitsee sitä, ettei tarvitse mennä töihin rahoittamaan opiskeluaan tai että voi säästää opintotukikuukausia käytettäväksi myöhemmin. Apurahalla on myös suuri psykologinen merkitys, se koetaan eräänlaiseksi tunnustukseksi. Lisäksi apuraha kannustaa myönteisesti suunnittelemaan lukuvuoden opintoja, sillä saajat sitoutuvat suorittamaan vuoden aikana vähintään 25 opintopistettä, kertoi URA:n asiamiehenä ensimmäistä vuotta toimiva Jukka Tirri.

– URA on yksi suomalaisen urheiluelämän suurimmista innovaatioista. Se on perustettu urheilijoiden aloitteesta urheilijoita varten. Urheilija on taatusti toiminnan keskiössä, totesi URA:n puheenjohtaja Tuuli Merikoski

URA-säätiön opiskeluapurahan saajat 2015-2016

Lähde: Olympiakomitean tiedotus

Kuva: FIG