Maajoukkueringin kauden päätösleiri Kuortaneella

2.12.2015 |

Naisten ja tyttöjen maajoukkueleiri Kuortaneella 26.-29.11.2015

26.11. koitti talvisen harmaa torstaiaamu ja tiedossa oli matka kohti Kuortaneen urheiluopistoa. Päivä alkoi tuntua heti valoisalta, kun näin kaikki vanhat ja uudet iloiset voimistelijaystävät. Tällä leirillä osallistujat olivat melko nuorta väkeä. Olin porukan vanhin ja majailin toisen seniorin Maija Leinosen kanssa samassa huoneessa. Oli mukavaa olla esikuvana nuoremmille ja tutustua myös heihin.

Leiri oli antoisa erityisesti balettiopetuksen puolesta. Vieraanamme oli venäläinen huippukoreografi Tatiana Melkumyan. Hän piti meille joka päivä balettiohjelman, jota hioimme paremmaksi ja saamme jatkaa harjoittelua kotona. Muita teemoja leirillä oli peruskunto ja uudet liikkeet. Kolmena ensimmäisenä päivänä teimme kuntopiiriä telineillä, joka on jo kaikille tuttua puuhaa ja kuuluu lähes kaikkien leirien ohjelmaan. Tykkäämme haastaa itseämme olemaan yhä kestävämpiä ja voimakkaampia, jotta sarjat sujuvat paremmin.

Muutama voimistelija on vielä tänä vuonna lähdössä Ranskaan kilpailuihin, mutta suurin osa meistä on alkanut valmistautua jo ensi kauteen. Siispä nyt oli aikaa harjoitella sellaisia liikkeitä ja yhdistelmiä, joita vielä viime kisakaudella ei sarjoissa näkynyt. Omalla kohdallani polven kuntoutus on mennyt hyvin ja pääsin leirillä kokeilemaan ensimmäisiä kertoja vauhdikasta juoksua ja vähän volttejakin.

Luulen, että kaikki saivat treenata leirillä tarpeeksi ja vapaa-aika meni todella levätessä ja palautuessa. Leiri sisälsi harjoittelua telinesalissa yhteensä 19h 45min. Onneksi pääsimme lauantai-iltana uimaan ja saunaan. Ulkoilukin hoitui kävelyttäessä valmentaja-Tiinan koiraa Lunaa.

Jatkamme leireilyä taas tammikuussa samassa paikassa. Toivotan hyvää joulunodotusta naisten ja tyttöjen maajoukkueen puolesta!

- Rosanna Ojala -