Seuratuki 2016 haku avattu

20.11.2015 |

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut seuratoiminnan kehittämistuen haun vuodelle 2016. Haku päättyy 18.12.2015. Muutoksena edellisiin vuosiin, haku toteutetaan sähköisellä lomakkeella seuraverkko.fi – osoitteessa.

Seuratoiminnan kehittämistuki (seuratuki) on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen toiminnan kehittämiseen. Seuratuen avulla toteutetaan erityisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä edistetään matalan kynnyksen seuratoiminnan kehittämistä.

Selvitysten mukaan lasten harrastamisen kustannukset ovat jopa kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa ja osa lapsiperheistä on viime vuosien aikana tipahtanut organisoidun seuratoiminnan ulkopuolelle.

Valtion ensi vuoden talousarvioesityksessä on asetettu tavoitteeksi tukea paikallista seuratoimintaa ja matalan kynnyksen liikuntatoimintaa sekä liikunnallisen elämäntavan edistämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Seuratukea jaetaan 4 miljoonaa euroa.

 

- Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus mieleiseen liikuntaharrastukseen ja liikunnan iloon perheen varallisuudesta riippumatta. Harrastamisen kustannusten hillitsemiseen seurojen tukeminen on yksi tärkeä toimenpide, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

 

Sähköinen haku

 

Seuratuen avulla seurat voivat kehittää lasten ja nuorten matalan harrastuskynnyksen toimintaa ja lisätä toiminnan monipuolisuutta uusien lajien kautta. Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina. Seuratuen avulla voidaan vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, tukea vapaaehtoistyötä ja edistää monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista.

 

Seuratukea haetaan nyt ensimmäistä kertaa sähköisenä. Sähköinen haku tapahtuu osoitteessa www.seuraverkko.fi. Hakemusta valmisteltaessa hakijan on ensin tutustuttava huolellisesti annettuihin hakuohjeisiin ministeriön verkkosivuilla. Haku avautui 19.11.2015.

 

Lisätietoja avustuksesta ja hakuohje: http://www.minedu.fi/OPM/Liikunta/liikuntapolitiikka/avustukset/Avustukset_seuratoiminnan_kehittamiseen.html?lang=fi

 

Kysy neuvoa

 

Jos voimisteluseura aikoo hakea seuratukea 2016, ole yhteydessä Voimisteluliiton aluepäällikköön, he auttavat ja sparraavat seuroja haussa.

 

Mervi Arsiola

Aluepäällikkö Savo-Karjala & Pohjois-Suomen seuratoiminta (Kuopio)
puh. 0400920009

Tiina Koljander

Aluepäällikkö, Sydän-Suomi (Tampere)
puh. 0400566658
 
Eija Ojala

Aluepäällikkö, Länsi-Suomi (Pori)
puh. 0505587228

Tiina Saulila

Aluepäällikkö Pohjanmaa & Pohjois-Suomi (Seinäjoki)
puh. 0408282308
 

Klara Westerlund

Aluepäällikkö Etelä-Suomi, tanssillinen voimistelu
puh. 0405236266

Voit tutustua myös Keski-Suomen Liikunnan videoon seuratuen hausta.

Lisätietoja ministeriöstä antavat:
ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377
osastosihteeri Päivi Wathén, puh. 0295 330 341