Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Elisabeth Jamil uusi mestaruutensa voimistelemalla neliottelun Suomen mestariksi
27.11.2021

Elisabeth Jamil uusi mestaruutensa voimistelemalla neliottelun Suomen mestariksi

Rytmisen voimistelun SM-kilpailut käynnistyivät lauantaina 27.11. Espoossa naisten ja nuorten neliotteluiden parissa. Tällä kertaa mitalit välkkyivät erityisesti Olarin Voimistelijoille, sillä seuran voimistelijat Elisabeth Jamil ja Emmi Piiroinen voimistelivat molemmat SM-kultaa omissa sarjoissaan.

Naisten Suomen mestariksi voimisteli Elisabeth Jamil (Olarin Voimistelijat) yhteispisteillä 83,300. Jamil jatkoi mestaruusputkeaan, sillä hän voitti SM-kultaa myös edellisen vuoden naisten SM-kisoista.

Jamil iloitsee neliottelun voitosta:

– Tästä päivästä jäi todella hyvät fiilikset! Olen erityisen tyytyväinen vanne- ja keilaohjelmiini, ja jatkan huomisiin välinefinaaleihin odottavin mielin. Toivon, että ohjelmat onnistuvat, sillä tänään mukaan pääsi vielä pieniä virheitä.

Naisten sarjassa toiselle sijalle sijoittui Emilia Helin (Elise Gymnastics) pistein 77,300 ja kolmanneksi 
Elli Virtanen (Turun Pyrkivä) pistein 67,750. 

Nuorten neliottelun mestariksi Emmi Piiroinen

Myös nuorten sarjassa Suomen mestaruuden vienyt Emmi Piiroinen (Olarin Voimistelijat) uusi mestaruutensa, sillä hän voimisteli nuorten neliottelun mestariksi myös edellisenä vuonna. Pisteitä Piiroinen sai yhteensä 84,384.

– Olen tyytyväinen kisan kokonaisuuteen. Nautin jokaisesta hetkestä matolla, ja oli ihana kisata. Haluan kiittää erityisesti valmentajaani Larisa Gryadunovaa ja muuta valmennustiimiä sekä seuraani Olarin Voimistelijoita, jotka ovat mahdollistaneet tämän kaiken, Piiroinen kiittelee kisapäivän päätteeksi.

Toiselle sijalle sijoittui Siiri Salminen (Jyväskylän Voimistelijat -97) pistein 72,966. Salminen kuvailee SM-hopeaa suurimmaksi saavutuksekseen:

– Oli hienoa päästä voimistelemaan SM-kisassa pitkän ja nousujohteisen kauden päätteeksi. Olemme keskittyneet tämän kauden aikana liikepuhtauteen. Haastavan alkukauden jälkeen saimme ajoitettua kunnon huippuunsa juuri loppukaudelle. Tavoite oli voimistella tänään rohkeasti ja siinä onnistuimmekin. Tämä on suurin saavutukseni ja nyt kova työ palkittiin SM-mitalilla! Salminen ja hänen valmentajansa Sanna Aarrelampi kommentoivat.

Kolmanneksi voimisteli Anastasia Rogozhina (Tampereen Sisu) pistein 72,699. Rogozhina kommentoi suoritustaan kisapäivän päätteeksi seuraavasti:

– Olen tosi iloinen, että saavutin ensimmäisistä SM-kisoistani neliottelun mitalin. Oli jännittävää, mutta tein töitä loppuun asti. Yritän huomisissa välinefinaaleissa näyttää parhaani!

SM-kilpailut jatkuvat huomenna sunnuntaina 28.11. yksilöiden välinefinaaleilla sekä duo/triojen kilpailulla. SM-kisojen lisäksi sunnuntaina voimistellaan myös pre-nuorten joukkuekilpailun sekä Stara-tapahtuman merkeissä. Voimisteluliitto tiedottaa tuloksista kisapäivän päätteeksi.

SM-kisojen aikataulu

sunnuntai 28.11.
10:15–13:00 joukkueet ja SM duot/triot
13:45–15:30 nuorten yksilöiden SM-finaalit
16:00–17:45 naisten yksilöiden SM-finaalit

Lisää tietoa SM-kisoista sekä tarkempi kisa-aikataulu ovat nähtävissä täällä.

Naisten SM-neliottelun tulokset

1. Elisabeth Jamil, Olarin Voimistelijat 83,300 (vanne 21,600, pallo 22,550, keilat 22,650 ja nauha 18,500)
2. Emilia Helin, Elise:Gymnastics  77,300 (vanne 19,300, pallo 20,150, keilat 21,250 ja nauha 16,600)
3. Elli Virtanen, Turun Pyrkivä: 67,750 (vanne 16,150, pallo 17,950, keilat 18,400 ja nauha 15,250)

Kaikkien kilpailijoiden tarkat tulokset ovat nähtävissä Kisanetissä.

Nuorten SM-neliottelun tulokset

1. Emmi Piiroinen, Olarin Voimistelijat: 84,384 (vanne 19,517, pallo 21,967, keilat 23,233 ja nauha 19,667)
2. Siiri Salminen, Jyväskylän Voimistelijat -79: 72,966 (vanne 18,733, pallo 18,233 keilat 21,300 ja nauha 14,700)
3.  Anastasia Rogozhina, Tampereen Sisu: 72,699 (vanne 19,083, pallo 14,033, keilat 21,900 ja nauha 17,683)

Kaikkien kilpailijoiden tarkat tulokset ovat nähtävissä Kisanetissä.

 

Korjaus 27.11.2021. klo 22:04: Naisten sarjassa SM-pronssia voimisteli Elli Virtanen, eikä Milla Jääskeläinen, kuten tekstissä alunperin luki. Milla Jääskeläinen tuli naisten sarjassa neljänneksi.  

Haku