Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » TeamGymin Suomen mestareiksi voimistelivat Elecstreme ja TV Mix
06.11.2021

TeamGymin Suomen mestareiksi voimistelivat Elecstreme ja TV Mix

TeamGymin Suomen mestaruuskilpailut voimisteltiin lauantaina 6.11.2021 Tampereella.

Naisten sarjan mestaruudesta kilpaili kaksi joukkuetta, Espoon Telinetaitureiden Elecstreme sekä Fliku-82:n ja Helsingfors Gymnastikklubbin yhteisjoukkue Helsinki Unified.

Tällä kertaa mestaruuden nappasi Elecstreme pistein 50,900 (vapaaohjelma 20,050, volttirata 15,150, trampetti 15,700). Joukkue kertoo, että vapaaohjelma onnistui tänään erityisen hyvin.

– Olemme erityisen tyytyväisiä vapaaohjelmaamme, sillä onnistuimme tekemään tänään lähes virheettömän suorituksen. Kisapaikalla olo oli aivan mahtavaa, yleisön kannustus ja tuki oli jälleen kerran upeaa! joukkueen kapteeni Iiris Nevalampi kertoo joukkueen tunnelmista kisapäivän päätteeksi.

Elecstremelle SM-voitto oli jo toinen peräkkäinen, sillä joukkue voimisteli itselleen Suomen mestaruuden myös vuonna 2020.

– Suomen mestaruus merkitsee joukkueelle tunnustusta kovasta työstä, joukkuehengestä ja uskosta omaan tekemiseen. Oli upeaa, että jo toista vuotta peräkkäin kaikki joukkueen voimistelijat kilpailivat SM-kisoissa! kommentoi joukkueen vastuuvalmentaja Iida Vuori.

Helsinki Unified saavutti hopeaa pisteillä 47,400 (vapaaohjelma 17,150, volttirata 15,500, trampetti 14,750).

Tampereella tehtiin TeamGymin historiaa

Sekajoukkueiden SM-kultaan voimisteli Tampereen Voimistelijoiden TV Mix, joka kilpaili ilman vastustajia. Kilpailussa koettiin historiallinen hetki, kun TV Mix:n voimistelija Nuutti Juntunen suoritti trampetilla ensimmäisen kilpailuissa nähdyn triplan eli kolmoisvoltin puolella kierteellä. Onnistunut suoritus sai paikan päällä raikuvat aplodit.

– Tänään saatiin aikaiseksi suomalaista TeamGymin lajihistoriaa! TV Mix:n valmentaja Santeri Marjamäki kehuu joukkuetta.

– Nuutin tripla oli kyllä huippuhetki illan kisassa, vaikka olenkin todella ylpeä koko joukkueen suorituksesta. Temppu on haastava suorittaa ja vaatinut työtä, mutta Nuutti on todella ahkera puurtaja ja intohimo voimisteluun ajaa kokeilemaan aina vaan kovempia temppuja. Tänään tehtiin kerätripla, mutta katsotaan, mitä sitten tulevaisuudessa, Marjamäki lupailee.

Pisteitä joukkue keräsi yhteensä 45,650 (vapaaohjelma 13,950, volttirata 15,00, trampetti 16,700).

Tyttöjen sarjan Suomen mestariksi Effects

Tampereella voimisteltiin lauantaina 6.11. myös nuorten Suomen mestaruuksista. Tyttöjen sarjan kilpailun vei Espoon Telinetaitureiden Effects pistein 46,130 (vapaaohjelma 18,830, volttirata 13,650, trampetti 13,650).

Mestarijoukkueen voimistelijat kommentoivat suoritustaan kisapäivän jälkeen seuraavasti:

– Kausi on ollut koronatilanteesta johtuen haastava, ja olemmekin kaikista iloisimpia siitä, että pääsimme tänään koko joukkueen voimin kisa-areenalle. Vastoinkäymiset voivat todellakin vahvistaa, ja olemmekin kuluneen vuoden aikana saaneet lisää vaikeutta sekä telineille, että vapaaohjelmaan. Kisasimme tänään hyvällä ja rennolla fiiliksellä, ja olemme ylpeitä erityisesti vapaaohjelman kisasuorituksesta. Isot kiitokset kaikille tukijoukoillemme huikeasta kannustuksesta!

Hopealle tyttöjen sarjassa voimisteli Tampereen Voimistelijoiden Fierce pistein 45,715. Pronssia voimisteli Oulun Pyrinnön voimistelujaoston Twister pistein 41,295.

Nuorten sekajoukkueiden sarjan mestaruus meni Joensuun Katajan voimistelujaoston JuniorMix-joukkueelle pistein 43,065.

SM-kilpailujen lisäksi Tampereella voimistellaan viikonloppuna myös TeamGymin luokkakilpailut. Lauantaina SM-sarjojen lisäksi käytiin 3. ja 4. luokkien kilpailut. Sunnuntaina käydään vielä 1., 2. ja kilpaharrasteluokkien kilpailut.

TeamGymin kilpailuvuosi huipentuu joulukuussa järjestettäviin EM-kisoihin. Sitä ennen Suomen maajoukkueella on 13.11. harjoituskisat Vierumäellä, jonne yleisökin on tervetullut seuraamaan maajoukkueen valmistautumista kilpailuun.

TeamGymin SM-tulokset

Naisten joukkueet
1. Elecstreme (Espoon Telinetaiturit) 50,900 (vapaaohjelma 20,050, volttirata 15,150, trampetti 15,700)
2.
Helsinki Unified (Fliku-82, Helsingfors Gymnastikklubb HGK) 47,400 (17,150; 15,500; 14,750)

Sekajoukkueet

1. TV Mix (Tampereen Voimistelijat) 45,650 (vapaaohjelma 13,950, volttirata 15,00, trampetti 16,700)

Tyttöjen joukkueet

1. Effects (Espoon Telinetaiturit) 46,130 (vapaaohjelma 18,830, volttirata 13,650, trampetti 13,650)
2. Fierce (Tampereen Voimistelijat) 45,715 (16,915; 15,250; 13,550)
3. Twister (Oulun Pyrintö voimistelujaosto) 41,295 (15,715; 13,100; 12,480).

Nuorten sekajoukkueet

1. JuniorMix (Joensuun Kataja voimistelujaosto) 43,065 (14,465; 14,400; 14,200)

SM-kilpailujen kaikki tulokset löytyvät Sport Event Systems -sivustolta.

Haku