Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomi sijalle 15 rytmisen voimistelun MM-kilpailussa
29.10.2021

Suomi sijalle 15 rytmisen voimistelun MM-kilpailussa

 

Suomen maajoukkue on voimistellut rytmisen voimistelun MM-kilpailujen joukkueiden kaksiottelussa sijalle 15 pistein 63,950 (pallo-ohjelma 29,800, vanne-keilaohjelma 34,150). Maailmanmestaruuden vei Venäjän Voimisteluliiton joukkue pistein 88,350. Hopeaa sai Italia pistein 86,00 ja pronssia Valko-Venäjä pistein 85,400. MM-kilpailut käydään Kitakuyshussa, Japanissa, ja ne jatkuvat 31.10.2021 asti.

Suomen joukkueen ohjelmien vaikeustaso on korkea, joten onnistuneella suorituksella finaalipaikka olisi ollut hyvinkin mahdollinen. Valitettavasti tänään ei kuitenkaan ollut Suomen päivä. Kilpailu oli todella kovatasoinen, sillä kaksiottelussa oli mukana peräti yhdeksän olympialaisissa voimistellutta joukkuetta.

– Vanne-keila ohjelmassa pääsimme hyvin lähelle harjoitustasoa, mutta pallo-ohjelman finaalitavoite kaatui valitettaviin välinevirheisiin, päävalmentaja Laura Ahonen kommentoi ja jatkaa:

– Olimme tälle kaudelle tehneet tietoisen valinnan, ja rakentaneet ohjelmiin selvästi aiempaa enemmän välinevaikeutta. Tempon ja välinevaikeuden myötä kasvavat kuitenkin myös riskit, jolloin yksikin epätarkka heitto voi aiheuttaa helposti sarjan peräkkäisiä virheitä. Näin valitettavasti kävi tänään.

Maajoukkueen kapteeni Emma Rantalan mukaan kilpaillessa huomasi, ettei kisakokemusta ollut tarpeeksi alla. Tämä näkyi kilpailualueella tietynlaisena epävarmuutena, joka johti myös virheisiin. Vaikka maajoukkueella olisikin ollut mahdollisuuksia edetä välinefinaaleihin asti, joukkue on myös kiitollinen ja tyytyväinen siihen, miten hyvin he ovat selvinneet rankasta kilpailukaudesta tämän maailmantilanteen aikana.

Tulevalle kilpailukaudelle ovat tulossa uudet, mielenkiintoiset sääntöuudistukset, joissa vartalovaikeuden ja taiteellisuuden merkitys kasvaa, kun taas välinevaikeuksien lukumäärä laskee selvästi. Myös joukkueohjelmien välineet tulevat vaihtumaan. Nykyisen viiden pallon sekä kolmen vanteen ja kahden keilaparin ohjelman tilalle vaihtuu viiden vanteen sekä kolmen nauhan ja kahden pallon ohjelma.

Rytmisen voimistelun Suomen maajoukkueessa voimistelevat Assi Johansson (Elise Gymnastics), Elisa Liinavuori (Elise Gymnastics), Milja Närevaara (Elise Gymnastics), Emma Rantala (Voimistelu- ja urheiluseura Elise Järvenpää), Viliina Sipilä (Elise Gymnastics) sekä Amanda Virkkunen (Hämeenlinnan Voimisteluseura).

Maajoukkueen lisäksi rytmisen voimistelun MM-kisoissa Suomea edusti myös yksilövoimistelija Elisabeth Jamil (Olarin Voimistelijat). Kisat olivat hänelle ensimmäiset arvokisat naisten sarjassa. Nuori voimistelija voimisteli isosti ja vahvasti, mutta valitettavasti ohjelmiin mahtui myös jonkin verran virheitä. MM-kisat antoivat Jamilille arvokasta kokemusta kilpailemisesta. Jamilin valmentaja Larisa Gryadunova kommentoikin, että kokonaisuus näyttää oikein lupaavalta voimistelijan tulevaisuutta ajatellen. Pisteitä ja sijoituksia Jamil keräsi ohjelmillaan seuraavasti: pallo 19,200 (47. sija), vanne 19,000 (44. sija), keilat 20,000 (35. sija) sekä nauha 15,850 (48. sija).  

Vaikka suomalaisten matka valitettavasti jo päättyikin, MM-kisat jatkuvat vielä lauantaina 30. ja sunnuntaina 31. päivä yksilöiden neliottelun ja joukkueiden välinefinaaleiden merkeissä. Kisoja voi seurata suorana Yle Areenasta tai jälkikäteen Yle TV2-kanavalta hieman lyhyemmän koosteen muodossa.

Rytmisen voimistelun MM-kilpailun tulokset

Joukkueiden kaksiottelun tulokset

1. Venäjän Voimisteluliiton joukkue 88,350 (pallot 46,250, vanne/keila 42,100)
2. Italia 86,000 (pallot 44,360, vanne/keila 41,650)

3. Valko-Venäjä 85,400 (pallot 44,900, vanne/keila 40,500)

15. Suomi 63,950 (pallot 29,800, vanne/keila 34,150)

Yksilöiden vannefinaalin tulokset (8 parasta)
Yksilöiden pallofinaalin tulokset (8 parasta)

Yksilöiden keilafinaalin tulokset (8 parasta)

Yksilöiden nauhafinaalin tulokset (8 parasta)

Haku