Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » TeamGymin maajoukkuetiimiin haetaan vapaaohjelmavalmentajaa
26.10.2021

TeamGymin maajoukkuetiimiin haetaan vapaaohjelmavalmentajaa

Maajoukkueen vapaaohjelman koreografi ja valmentaja

 

Vapaaohjelmakoreografin ja -valmentajan tehtävänä on laatia vapaaohjelmakoreografia valitsemaansa musiikkiin (ja teemaan) sekä vastata vapaaohjelman valmennuksesta. Työnkuvaan voi kuulua myös alla mainittuja tehtäviä. Henkilön tulee osallistua maajoukkueleireille sopimuksen mukaisesti (noin 7 leiriä/vuosi) sekä kilpailumatkalle.

Maajoukkuevalmentajan tehtävät:

  • Toimiminen vastuuvalmentajan työparina
  • Osallistuminen maajoukkueen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen (mm. vuosikello, valmennus ja seuranta)
  • Oman vastuualueen harjoitusten suunnittelu yhdessä vastuuvalmentajan kanssa
  • Osallistuminen voimistelijavalintoihin
  • Joukkueen ja yksilöiden valmentaminen kokonaisvaltaisesti:
     – voimistelijoista huolehtiminen tapahtumien aikana
     – maajoukkuehengen luominen
     – voimistelijoiden kehittymisen ja kasvamisen tukeminen
      

Sopimuksen mukainen työaika alkaa 1.1.2022 ja on vähintään vuoden 2022 loppuun saakka ellei toisin sovita. Etsimme henkilöitä, jotka haluavat kehittää TeamGymin maajoukkuetoimintaa pitkällä aikavälillä ja siksi toivotaan, että lähtökohtaisesti mukaan haetaan useiksi vuosiksi. Työstä maksetaan leirikohtainen erikseen sovittava korvaus, joka kattaa myös leirien välisen suunnittelun ja toiminnan.

 

Hakeminen

Maajoukkuekoreografin ja valmentajan tehtävästä kiinnostuneita pyydetään lähettämään vapaamuotoinen hakemus 14.11. mennessä osoitteeseen sonia.solismaa@voimistelu.fi, jossa vastataan myös seuraaviin kysymyksiin:

  • Kerro lyhyesti taustastasi ja osaamisestasi
  • Kuvaile lyhyesti valmennus/opetusfilosofiasi viisi pääkohtaa

 

 

Lisätietoja saa tarvittaessa lajivastaavalta: sonia.solismaa@voimistelu.fi

 

Haku