Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomalaisille kaksi finaalipaikkaa miesten telinevoimistelun MM-kilpailuissa
20.10.2021

Suomalaisille kaksi finaalipaikkaa miesten telinevoimistelun MM-kilpailuissa

Miesten telinevoimistelun MM-kilpailujen karsinnat kilpailtiin 19.–20.10. Kilpailut olivat suomalaisten miesten osalta kokonaisuudessaan todella onnistuneet.


Emil Soravuo suoritti MM-kilpailuissa vain permannon. Tällä sarjalla hän lunasti itselleen finaalipaikan sijoittuen kahdeksanneksi. 

–  Kahdessa ensimmäisessä volttipätkässä oli vielä pientä haparointia, kun alastuloissa tuli pieniä korjausaskeleita. Loppusarja oli kuitenkin lähes täydellinen. 

Sarja tuotti upeat 14,533 pistettä. Myös miesten valmentaja Timo Holopainen kommentoi Soravuon sarjaa loistavaksi.

 

Oskar Kirmes kilpaili menestyksekkäästi kuusiottelussa. Kuusiotteluun kuuluu miehillä nojapuut, rekki, permanto, hyppy, renkaat sekä hevonen. Kokonaispisteet 79.298 siivittivät Kirmeksen ottelufinaaliin. Kilpailuissa nähtiin myös uusia ennätyksiä. 

–  Olen todella tyytyväinen. Heti ensimmäisellä telineellä eli nojapuilla sain uudet ennätyspisteeni (13,933). Rekki ja permanto onnistuivat myös hienosti.

 

Myös Robert Kirmes kilpaili kuusiottelun. Kokonaispisteillä 77.564 hän ylsi 26. sijalle, eli varasijalle finaaliin. Hypyssä hän teki hypyn, jota ei ollut aikaisemmin kisoissa tehnyt. 

 –  Tein kokonaan uuden hypyn, joka onnistui todella hyvin. Alastulossa peppu hipaisi maata, mutta tärkeintä on, että en kaatunut ja hyppy tuli onnistuneesti seisomaan. Kisassa oli ajoittain myös hieman haparointia, ja rekillä epäonnistuminen jäi harmittamaan. Tavoitteeni olisi ollut kilpailla ehjä kuusiottelu.

Kokonaisuudessaan Robert Kirmes oli kuitenkin tyytyväinen kilpailuun. 

 

Elias Kosken MM-kisamatka oli tällä kertaa hieman erilainen. Selkävamman vuoksi hän kilpaili vain hevosella. 

–  Olen pettynyt ja harmittaa. Sarja hevosella ei ollut kummoinen. Toisaalta tällaista välillä sattuu ja tätä urheilu on.

 

Kilpailut viivästyivät kahdella tunnilla positiivisen koronatuloksen vuoksi, ja kenelläkään ei ollut varmuutta, milloin kisa alkaa. Samalla tavalla kuin naisten karsinnat, myös miesten karsinnat vietiin poikkeuksellisen nopeasti läpi. 

 

Niin voimistelijat kuin valmentaja Timo Holopainen olivat tyytyväisiä lopputulokseen. 

 –  Paria finaalipaikkaa lähdettiin hakemaan ja se saavutettiin, Holopainen sanoo. 

 


Kuusiottelun finaali kilpaillaan perjantaina 22.10, ja permannon telinefinaali lauantaina 23.10. 

 

Tulokset ja pisteet kilpailuista voit katsoa tästä (FIG)

Haku