Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Voimistelun 125 -juhlanäytös kertoo voimistelun tarinaa teatterin keinoin
01.10.2021

Voimistelun 125 -juhlanäytös kertoo voimistelun tarinaa teatterin keinoin

– Tule katsomaan, miten eri-ikäiset ihmiset puhaltavat yhteen hiileen ja pääset itse osaksi voimistelun tarinaa, kehottaa näytöksen käsikirjoittaja Annemari Untamala.

Kallion lukion teatterin lehtori Annemari Untamala kertoo, että Voimistelun 125 -juhlanäytöksessä voimisteluseurojen esitykset nivoutuvat yhteiseksi teokseksi draaman kautta. Näytös sisältää liikettä, puhetta ja musiikkia. Kyseessä onkin siis voimistelijoiden, näyttelijöiden ja yleisön yhteinen juhla, jossa näkyy voimistelun riemu! Näytöksen idean on keksinyt ja sen taiteellisena johtajana toimii Nea Vallin Voimisteluliitosta. 

– Halusimme tehdä näytöksestä ehjän tarinallisen kokonaisuuden, jossa tuotaisiin esiin eri voimistelulajeja. Historia ja nykypäivä kohtaavat kauniisti, kun draaman päähenkilö, nuori voimistelija Krista tarkastelee esityksessä omaa voimistelijapolkuaan, joka rinnastuu liiton perustajan Elin Kallion kokemuksiin. Samalla näytetään voimistelun merkitystä ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen, kertoo Annemari Untamala.

Hanki liput unohtumattomaan elämykseen, Voimistelun 125- juhlanäytökseen Helsingin Jäähallissa 20.11. klo 18.30 >>

– Esitys korostaa voimisteluun olennaisesti kuuluvaa ihmisten välistä yhteistyötä.

Untamala kertoo, että juhlanäytöksen suunnittelu on ollut hänelle kuin lahja, sillä hän on päässyt tekemään asioita, joita hän kokee merkitykselliseksi. Hän paljastaa myös, että hänellä on itselläänkin taustaa rytmisestä voimistelusta. 

– Juhlanäytöstä valmistaessani olen saanut iloita upeista voimisteluesityksistä ja nauttia luovasta työskentelystä!

Juhlanäytös on häikäisevä show, jossa on mukana satoja lahjakkaita esiintyjiä toteuttamassa upeita voimisteluesityksiä ja kaiken yhteen kietovaa teatteria!  

Voimistelun 125 -juhlanäytös on lauantaina 20.11.2021 klo 18.30. Sen on käsikirjoittanut Annemari Untamala ja eri lajien voimistelijoiden lisäksi näytöksessä esiintyy Kallion lukion näyttelijöitä. Näytöksen rakentamiseen osallistuu myös Haaga-Helian liikunnanohjaajaopiskelijoita sekä Stadin ammatti- ja aikuisopiston opiskelijoita, jotka vastaavat näyttelijöiden maskeeraamisesta, kampauksista ja puvustamisesta. Voimisteluliitossa näytöksen suunnittelusta vastaa Nea Vallin. 

Hanki liput unohtumattomaan elämykseen, Voimistelun 125- juhlanäytökseen Helsingin Jäähallissa >>

Teksti: Neea Flyktman

Haku