Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Suomalaistrion ensimmäinen kisapäivä akrobatiavoimistelun EM-kisoissa ohi
29.09.2021

Suomalaistrion ensimmäinen kisapäivä akrobatiavoimistelun EM-kisoissa ohi

Akrobatiavoimistelun Euroopan mestaruuskilpailut pyörähtivät käyntiin keskiviikkona 29.9.2021 Italian Pesarossa. Ensimmäisen kisapäivän ohjelmassa nähtiin avajaisseremonian jälkeen osa Junior-sarjan tiimien heitto- ja nosto-ohjelmien karsinnoista sekä niiden finaalikilpailut. Suomen trio sijoittui heitto-ohjelman karsinnoissa sijalle 19.

 

Suomea kisoissa edustaa trio Fanny Värri, Tytti Lindberg ja Helmi Österberg (Akroteam Lohja). EM-kisat ovat kokoonpanolle ensimmäiset yhteiset kansainväliset kisat, sillä trio on voimistellut yhdessä vasta vuoden 2020 joulukuusta lähtien. Suomalaisvoimistelijoiden valmentaja on Maksim Chulkov ja joukkueenjohtajana toimii Pauliina Vastamäki. Trio kilpailee EM-kisoissa Junior-sarjassa, jossa kilpailevat 13–20-vuotiaat.

 

Suomen trio aloitti kisamatkansa kisojen ensimmäisenä päivänä heitto-ohjelmalla. Värri, Lindberg ja Österberg suoriutuivat heitto-ohjelman karsinnoissa sijalle 19 pistein 22,290. Suomen trio valmentajineen kommentoi suoritusta kisapäivän päätteeksi seuraavasti:

 

– Emme ole täysin tyytyväisiä tämän päivän suoritukseemme. Heitto-ohjelman kaikki vaikeusosat onnistuivat, mutta niihin sisältyi valitettavasti jonkin verran virheitä. Lisäksi koreografiassa oli eriaikaisuutta, joka todennäköisesti vaikutti taiteellisuuspisteisiin alentavasti. Heitot ovat normaalisti kokoonpanomme vahvuus, joten suoritus jäi harmittamaan.

 

Heitto-ohjelman karsinnoissa kahdeksan korkeimman pistemäärän saanutta tiimiä jatkaa heittosarjan finaaliin, joka kisataan keskiviikkona 29.9. klo 21:00 Suomen aikaa. Vaikka Suomen suoritus ei tällä kertaa yltänyt heitto-ohjelman finaalikilpailuun asti, Värri, Lindberg ja Österberg kertovat jatkavansa kisamatkaa treenaamalla ahkerasti seuraavaa sarjaa eli nostosarjaa varten. EM-kisat jatkuvat Pesarossa sunnuntaihin 3.10.2021 asti.

 

Triojen heitto-ohjelman karsintojen tulokset:

1. Israel, 27,750

2. Azerbaijan, 27,550

3. Venäjä, 27,250

19. Suomi, 22,290 (Fanny Värri, Tytti Lindberg ja Helmi Österberg)

 

Aikataulu

29.9. Suomen trion heitto-ohjelma (Dynamic)
1.10. Suomen trion nosto-ohjelma (Balance)

2.10. Suomen trion yhdistetty ohjelma (Combined)
3.10. Nosto-ohjelman finaalikilpailu

 

Kisojen tarkemmat tulokset, aikataulun ja liveseurannan löydät täältä: https://gymtv.online/

 

Voimisteluliitto tiedottaa kisojen etenemisestä seuraavan kerran perjantaina trion nosto-ohjelman jälkeen.

Kuvaaja: Simone Ferraro

Haku