Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Gymnaestrada-tapahtumatanssi kuuluu kaikille
22.09.2021

Gymnaestrada-tapahtumatanssi kuuluu kaikille

Neil Armstrong -kappale kertoo rohkeudesta ja unelmien toteutumisesta. Tanssin koreografia välittää iloa ja onnellisuutta.

Muusikko Väinö Walleniuksen mielessä pyöri ajatus rohkeudesta kiivetä vuorelle ja lähteä lentoon, kun hän aloitti tapahtumabiisin työstämisen. Kun rohkeusteema oli selvillä, Wallenius jatkoi työtä loppuun KUUT-kokoonpanon toisen osapuolen Leo Stillmanin kanssa. He molemmat myös laulavat biisillä.

”Kappale liittyy tähän aikaan, jolloin emme ole päässeet toteuttamaan kaikkia juttuja, mitä olemme halunneet, vaan kaikki kohtaamiset ovat siirtyneet. Se sopii muutenkin tilanteeseen, jossa haave toteutuu”, Wallenius kertoo.

Walleniuksen oma laji on nyrkkeily, jota hän sekä harrastaa että valmentaa.

”Kauneimmillaan nyrkkeily on kuin tanssia. Siinä mielessä tanssi on lähellä sydäntäni.”

Kappaleen tanssittavuuden hän testasi jo tekovaiheessa.

”Tuotan musiikkia tanssittavaksi, itse tanssin harvoissa tilanteissa, mutta kun teen tanssittavaksi tarkoitettuja biisejä, nousen ylös tuolista ja testaan tanssimalla, synnyttääkö musiikki luontevaa ja tanssittavaa liikettä. Testaan, onko tempo tarpeeksi nopea. Tätä kappaletta on helppo hytkyä paikoillaankin mukana”, Wallenius kertoo.

Mitä terveisiä lähettäisit voimistelua harrastuksena pohtivalle tai Gymnaestradaan tuleville?

”Koskaan ei ole tullut huono olo liikunnan jälkeen, siitä on vain tullut iloa. Kannattaa ottaa se riski ja todeta, että hyvin meni!”

Koreografille tanssi on intohimo

Tanssinopettaja Janika Tuunaista kiehtoi koreografiassa tanssin merkitys kerätä kaikki voimistelusta nauttivat yhteen, iästä riippumatta.

”Erityisesti näiden aikojen jälkeen ajatus siitä, että pääsisi kerääntymään yhteen yhteisen intohimon merkeissä, vaikutti tanssin syntyyn.”

Hän haluaa koreografialla välittää iloa, onnellisuutta ja eteenpäin katsomista sekä herätellä ajatusta yhteisöllisyyden tunteen tärkeydestä.

”Tärkeintä minulle on nähdä ihmisissä liikkeen tuottama ilo, tunteiden kirjot sekä yhdessä tekeminen. Erityisesti tämä koreografia kuuluu kaikille, jaettavaksi ja tanssittavaksi.”

Tamperelainen Janika Tuunainen on tanssija, tanssinopettaja ja koreografi. Voimistelun ansiosta hän pääsi harjoittelemaan opettamista apuvalmentajana jo 15-vuotiaana.

”Minulle tanssi antaa iloa ja hyvää oloa, sekä haastaa jatkuvaan kehitykseen.”

 

Gymnaestrada Tampere 2022 – tapahtumatanssi ”Neil Armstrong”

Musiikki: KUUT (Väinö Wallenius ja Leo Stillman)

Koreografia: Janika Tuunainen

Videolla tanssivat: Janika Tuunainen, Gymnaestradan maskotti Suvi sekä Lumi Vahteristo, Anni Pulkki, Auli Ollila, Anniina Nääppä, Sampo Nousiainen (Tampereen Sisu) ja Alma Järvensivu, Nelli Vanne, Eerin Koskela, Tuulia Laukkanen (Elixiria Sport).

Haku