Hyppää sisältöön
Home » Uutiset » Tukea tähtimerkin tavoitteluun
24.09.2021

Tukea tähtimerkin tavoitteluun

Voimisteluliitto järjestää syksyn 2021 ja alkuvuoden 2022 aikana sparraustunteja seuroille, jotka tavoittelevat ensimmäistä kertaa tähtimerkkiä. Tilaisuuksia järjestetään Tähtiseura-laatutekijöiden neljästä kokonaisuudesta: Johtaminen ja hallinto, Urheilutoiminta, Seuran ihmiset ja Aineelliset resurssit. Kustakin kokonaisuudesta on tarjolla sparraustunti sekä päivällä että illalla, joten seura voi valita omiin tarpeisiinsa sopivat aiheet ja aikatauluihinsa sopivan ajankohdan.  

Tilaisuuksien kohderyhmää ovat erityisesti Starttaa Tähtiseuraksi -tukiohjelmissa mukana olevat seurat tai kehittämistyön muuten laatutekijöiden mukaan käynnistäneet seurat. Myös seurat, jotka laajentavat Tähtiseura-toimintaa seurassa uudelle osa-alueelle, esim. aikuisista lapsiin ja nuoriin, ovat tervetulleita mukaan. 

Sparraustunti sisältää lyhyen alustuksen aiheesta sekä mahdollisuuden kysellä ja keskustella laatutekijöistä muiden seurojen ja liiton toimihenkilöiden kanssa. Tilaisuudet järjestetään Zoom-etäyhteydellä ja ne ovat maksuttomia. 

Sparraustuntien ajankohdat: 

– Johtaminen ja hallinto (sis. myös viestintä ja markkinointi) ti 5.10. klo 13-14 tai klo 17-18 

– Urheilutoiminta ma 8.11. klo 10-11 tai klo 17-18 

– Seuran ihmiset ti 30.11. klo 13-14 tai klo 17-18 

– Aineelliset resurssit ma 17.1. klo 10-11 tai klo 17-18 

Kuhunkin tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumiset ja lähetetään osallistumislinkki viikkoa ennen tilaisuutta. Useampaan tilaisuuteen voi myös ilmoittautua yhdellä kertaa.  

Linkki ilmoittautumislomakkeeseen (linkki avautuu uuteen ikkunaan).  

Jos toivotte seurallenne omaa sparraustuokiota, ota yhteys seurakehityspäällikkö Tiina Saulilaan tiina.saulila(a)voimistelu.fi.  

Haku